Keskussairaalassa koronatartuntoja kahdella osastolla – Ilmaantuvuusluku on maltillisessa laskussa Soiten alueella, vaikka tautia edelleen runsaasti liikkeellä
Myös rokotetut ovat saaneet koronatartuntoja Soiten alueella – Infektioylilääkäri Marko Rahkonen suosittaa kangasmaskien vaihtamista kertakäyttöisiin
Yksi uusi koronavirustartunta Soiten alueella – "Jokainen voi nyt vaikuttaa tartuntojen ehkäisemiseen"
Soiten alueella todettiin viikonlopun aikana viisi uutta koronavirustartuntaa: Yksi potilas on osastolla hoidossa, yhteensä 80 on kotieristyksessä ja karanteenissa
Soiten toiminta-alueella ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja: Sairastuneiden määrä edelleen 23
Soite harkitsee yt-neuvotteluiden aloittamista – Tavoitteena on varmistaa mahdollisuus henkilöstön sisäisiin, kenties pysyvämpiin siirtoihin tehtävästä toiseen
Viime viikolla otettujen koronanäytteiden tuloksia odotellaan Soitessa yhä – "Kyse on ihan muutamista yksittäisistä näytteistä", johtajaylilääkäri Pirjo Dabnell toppuuttelee
Murtovarkaus Kaustisen Teboilille romutti yrittäjän vapaapäivän – Tekijät kiinni vartijan ja poliisien yhteistyöllä
Honkakankaalla tehdään jo kovaa kyytiä tiestöä ‒ ”Kun myllyt asennetaan, niin me poistutaan sen jälkeen”, kertoo veteliläislähtöinen maanrakennustöiden johtaja
Törkeä petos Kaustisella: mies sai muistisairaan äitinsä lahjoittamaan yli 60 000 euron arvosta omaisuutta