Aarteenetsijän pieni paratiisi ja tuleva limonaditehdas – ”Yritän toimia niin, että joka viikonlopulle olisi jotain uutta myytävää”
Nimpparisankari Vilja on nimensä mukaisesti sadonkorjuuajan lapsi – ”Olen sisimmältäni maalaisihminen”
”Mielemme ja sielumme tarvitsevat hyvää ruokaa. Musiikki on sitä.” – Iranilainen Mehrnoosh Zolfaghari tuo Tallarin syksyn säveliin uusia sävyjä
Pallopeli, jossa ei pitäisi koskea palloon – Halsualaislähtöinen Jenni Patana voitti jenkkifutiksen EM-pronssia
Kutsunnoista vinkkejä ei vain armeijaa vaan elämää varten – ”Ei kannata kasata ylimääräisiä kuormia, täyspakkaus painaa kyllä tarpeeksi muutenkin”
Kaustisen uuden S-marketin avajaiset saivat koko lähiseudun väen liikkeelle sankoin joukoin – ”Me ollaan isovanhempien kanssa jo monta päivää puhuttu, että kohta tämä aukeaa”
Kaustisen kunnanviraston kosteusvaurioista kärsineitä huoneita remontoidaan – ovatko ongelman taustalla nuoriso vai linnut?
Aarteenetsijän pieni paratiisi ja tuleva limonaditehdas – ”Yritän toimia niin, että joka viikonlopulle olisi jotain uutta myytävää”
Ennätysvauhti löytyi radalta – Kahden lajin taitaja Onni Mäkelä tähtää menestykseen myös talven hiihtokisoissa
Aluevaltuutettujen mielipidekirjoitus: Pienten kuntien vuodeosastopalvelut kriisissä ‒ ”Sairaanhoidollinen hoito jää taka-alalle”
Ennätysvauhti löytyi radalta – Kahden lajin taitaja Onni Mäkelä tähtää menestykseen myös talven hiihtokisoissa
Toni Ollikainen lähtee innokkaana kehittämään yritysten ja kylien digitalisaatiota Kaustisen seutukunnassa ja Kannuksessa