Mielipide: Lihaako vain ‒ ”Paikallisilta Martoilta tuntuu kokonaan unohtuvan tuki muille suomalaisille viljelijöille kuin lihantuottajille”
Heinäntekoa eri meinigillä kuin elokuvissa ja ensimmäisen hirvenkaadon muisto – Taisto Koskenniskan kanssa kääntyy juttu nykyaikaankin
Sukutilan menettäminenkään ei Arto Tunkkaria maahan lyönyt: ”Kyllä se jälkensä jättää, mutta asioista selviää”
Toni Ollikainen lähtee innokkaana kehittämään yritysten ja kylien digitalisaatiota Kaustisen seutukunnassa ja Kannuksessa
Keski-Pohjanmaan yrittäjien uusi toimitusjohtaja Anna Kotamäki palaa juurilleen Toholammille – ”Toivon, että yrittäjien ei tarvitse jäädä yksin”
Vetelissä kuntoportaita noustaan kaupalta Kivihyyppään ‒ Eläkeläisten talkooporukka rakensi odotetut rappuset
Teiden nimet uudistuvat ja kertovat menneestä Kaustisen Mikontanhualla - uusien teiden myötä toivotaan vähemmän eksyneitä
Maakuntahallitus miettii ”sakkaustilan” vakauttamista – ”Pikaisia ohjaustoimenpiteitä tähän tarvitaan”– Reino Herlevi ei enää miettisi