”Halu auttaa on se suurin syy, miksi olen tälle alalle päätynyt” – Kaustisen, Vetelin ja Halsuan etsivä nuorisotyöntekijä Heidi Hautamäki on unelma-ammatissaan
Janne&Mimmit on heittänyt keikkaa Finlandia-talolla ‒ Kehitysvammaisten bändi on musisoinut jo vuosikymmenen, katso videolta oma kannustuskappale Vimpelin Vedolle
”Jos tietää mistä tulee ja kuka on, niin voi mennä minne vain” – Keskipohjalaislähtöinen Leena-Kaisa Mikkola edusti Suomea Donald Trumpin virkaanastujaisissa
Katso tilastoista, kuinka monelle tehtävälle jokilaakson paloasemilta lähdettiin viime vuonna ‒ Pelastuslaitoksen tehtävien määrä on viiden vuoden aikana laskenut
Hetkiä yksinelävän arjesta ‒ Teatterikorkeakoulussa lavastusta opiskeleva Mira Roivainen maalaa akryyleillä seesteisiä hetkiä
Piiliautionnevasta uusi soidensuojelualue Perhoon ‒ Neva säilyy yksityisomistuksessa ja ennallistaminen rahoitetaan myytävillä luontoteoilla
Pikkubussi suistui maanantaina tieltä ja pyöri ojan kautta ympäri Kaustisella – Ajokeli oli paikoin todella liukas
Ullavan kirkon vierestä puretaan nykyinen seurakuntakoti ‒ Yhteinen kirkkoneuvosto päätti ostaa entisen pankkikiinteistön
”Halu auttaa on se suurin syy, miksi olen tälle alalle päätynyt” – Kaustisen, Vetelin ja Halsuan etsivä nuorisotyöntekijä Heidi Hautamäki on unelma-ammatissaan
Janne&Mimmit on heittänyt keikkaa Finlandia-talolla ‒ Kehitysvammaisten bändi on musisoinut jo vuosikymmenen, katso videolta oma kannustuskappale Vimpelin Vedolle
Tasapeli! Viljo Teirikangas haastoi rehtori Pasi Kanniaisen lenkillä, johon osallistui koko Kaustisen kirkonkylän alakoulu
Teerijärvellä toimiva Rani Plast aloittaa koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut – Toimitusjohtaja: ”Kilpailukykyä on parannettava”
Lukijalta: Resilienssi ja musta joutsen – kuinka tavallinen keskipohjalainen voi varautua tulevaisuuden yllätyksiin