Paikallisuutiset
Elämää sillan kupeessa: Heikkilän sillan syllyt kuljetettiin Kokkolasta saakka erikoisella tavalla
Hannes Torppa
Sillat ovat historiassamme yhdistäneet kyliä, helpottaneet liikkumista ja toimineet lasten leikkipaikkoina. 1900-luvun alun puusillat olivat alttiita tulvavesille ja niin myös yksi Heikkilän silta lähti tulvan mukana vuonna 1905. Paikalle kuitenkin rakennettiin pian uusi silta ja kestävämpiä siltoja on tehty vuosikymmenien varrella.
Heikkilän sillan ympäristöön liittyy paljon muistoja ja tapahtumia, sillä kosken päällä sijaitsevan sillan kupeessa sijaitsi mylly, nahkurin paja ja osuuskaupan jakelupiste. Hieman alempana toisella puolen jokea oli Heikkilän koulu.
Heikkilän puurunkoinen silta sai väistyä uuden alta, kun Kokkolasta hankittiin syllyt ensimmäiseen teräsrunkoiseen Heikkilän siltaan vuonna 1935. Siltatyömaan aikana, joka kesti seuraavaan kesään saakka, Heikkilänmäen lapset kuljetettiin veneellä joen yli kouluun. Myllyn kupeessa sijainnut Oska Kivelän osuuskaupan jakelupiste tarvitsi myös väliaikaisratkaisun siltatyömaan ajaksi. Niinpä Kivelä rakensi köysiradan joen yli, jolla koppaa hinattiin rannalta toiselle.
Siltatyömaata kiinnostavampaa on kuitenkin sillan syllyjen kuljetus Kokkolasta Heikkilään. 7000 kilon painoiset ja 26 metriä pitkät syllyt vaativat erikoisjärjestelyjä, eikä kuorma-autojakaan löytynyt joka tuvasta 1930-luvulla. Syllyjen molemmat päät asetettiin kuorma-autojen lavoille ja matkanteko Kokkolasta Heikkilään saakka sujui niin, että toinen auto ajoi eteenpäin ja toinen peruuttamalla koko matkan. Kuskia vaihdettiin viiden kilometrin välein, koska peruuttavan auton kuskin niskat väsyivät nopeasti. Heikkilään saavuttaessa yhden talon riihi oli niin lähellä tietä, että kuorma-autojen täytyi ajaa hieman Räyrinkiin päin ja peruuttaa toisinpäin joen varteen.
HeikkiläläinenMauno Klemola oli tuohon aikaan kuusivuotias jaAimo Torppa neljävuotias. Mauno muistaa, kuinka sillan arkkukiviä porattiin heidän lammashaassa.
– Yksi piti poraa paikallaan ja kaksi miestä löi vuorollaan, Klemola kertoo. Jos lyömämies löi pitomiestä sormille niin se oli pitomiehen vika ja hän joutui tarjoamaan kahvit lyömämiehelle, Klemola muistelee.
Siltatyömaa kesti seuraavan vuoden puolelle ja kylän klupuilla ei ollut työmaalle asiaa.
– Meidät lähetettiin nopeasti tiehensä jos mentiin työmaalle, Klemola kertoo.
Työmaan jälkeen silta tarjosi oivallisen leikkipaikan kylän lapsille.
– Melkein asuttiin sillan alla, Klemola kuvailee.
Sillan syllyt oli yhdistetty tukiraudoilla ristiin ja Mauno kertoo rimpuilleensa tukiraudoissa sillan alla. Vielä hurjempi tarina poikien leikeistä liittyy talveen, kun jokeen tuli jäät.
– Syksyllä vesi jäätyi korkealle kerrokseksi ja sen alle jäätyi toinen kerros, Klemola aloittaa. Me kontittiin jääkerrosten välissä sillalta koskelle päin ja juotiin koskesta vettä, kun tuli jano, hän lisää.
Sillan kupeessa työskenteli tuohon aikaan nahkurina Arvi Hanhinen. Mauno ja Aimo muistavat keränneensä pajun parkkeja eli kuivattua kuorta nahkurille.
– Arvi maksoi parkeista pienen korvauksen, jolla saatiin juhannuslimunaatit, miehet muistelevat.
Mikkelissä nykyisin asuvaLeena-Kaisa Klemola, Mauno Klemolan tytär, muistaa Heikkilän sillan lapsuudestaan.
– Sillassa oli paksut hirsikaiteet, kun olin lapsi, hän muistelee. Kaiteet olivat sen verran paksut, että niitä pitkin käveltiin puolelta toiselle.
Kaikki eivät tuohon leikkiin lähteneet, mutta Leena-Kaisa teki rohkeasti samat temput, kuin kylät pojatkin. Vuonna 1978 valmistuneen nykyisen sillan kaiteet vähensivät kaiteilla taiteilemista.
– Uusi sillankaide ei ollut niin hyvä kävellä ja se loppui siihen, Leena-Kaisa kertoo.
Hän muistaa, että myös muutamia tappeluja sillalla käytiin, erityisesti tyttöjen ja poikien välillä.
– Pojat tekivät rapapalloja ja heittivät niillä meitä tyttöjä, Klemola muistelee. Kerran sitten suututtiin ja päätettiin antaa pojille selkään. Varustauduttiin ja hyökättiin heidän kimppuun kiljuen. Nahkuri Arvi kuuli ilmeisesti huudot ja pojat sai jalat alleen, Klemola kertoo huvittuneena.
Heikkilän lapset myös laskivat mäeltä sillalle rekikelkoista muodostetulla junalla.
– Kyytiläisenä jännitti, että osuuko kelkka sillan kaiteiden väliin vai meneekö ojan puolelle ennen siltaa, hän kertoo.
Siihen aikaan autoliikennettä oli nykyistä vähemmän ja linja-autojen aikataulun tiedettiin, joten vanhemmatkaan eivät lasten junailuja vaaralliseksi katsoneet.
Silloilla on ollut erityinen merkitys jokilaaksomme historiassa. Ne ovat tuoneet ihmisiä yhteen ja mahdollistaneet muun muassa karjan laiduntamisen joen molemmin puolin, kuten Heikkilässä. Tarinan mukaan Nokkisen tytöt itkivät rannalla isotulvan vietyä sillan, kun lehmät piti kuljettaa Tunkkarin kautta.
Tekstissä on käytetty haastattelujen lisäksi lähteenä Anna-Leena Alaspään kirjoittamaa kirjaa Kankhalta kankhalle.
Lue aiemmin ilmestyneet jutut Perhonjokilaakson siltasarjasta, jossa esitellään alueen siltoihin liittyvää historiaa ja tarinoita:
Mistä kahvipöydissä juuri nyt puhutaan?
Paikallisuutiset
