Paikallisuutiset
Halsualainen Hannu Mikkonen on mylläri ja patosillan hoitaja kolmannessa polvessa
Halsua
MylläriHannu Mikkonen on asunut sillankorvassa koko ikänsä. Alkuun hän asui vanhempiensaRaili jaErkki Mikkosen kanssa Perhonjokeen laskevan Halsuanjoen länsirannalla, nyt Hannun ja hänen vaimonsa Sadun kotitalo on äidin taloa vastapäätä, itärannalla.
Hannu Mikkonen on myllynomistaja ja padon hoitaja jo kolmannessa polvessa. Mikkosen isoisäJuho Mikkonen osti myllyn paikan vuonna 1949. Paikalla oli mylly jo aikaisemmin, mutta se oli aikaisempien omistajien omistuksessa tuhoutunut tulipalossa vuonna 1947.
Juho Mikkonen oli kotoisin Sortavalan maalaiskunnasta, se on entinen Suomen kunta Laatokan Karjalassa Neuvostoliitolle luovutetulla alueella. Sortavalan maalaiskunnasta evakkoon lähteneelle Mikkoselle tarjottiin sijoituskunniksi Liminkaa ja Ruovettä. Hannu Mikkonen kertoo, että Juho ei halunnut lähteä kumpaankaan.
– Ukki laittoi Joensuussa ilmestyvään Karjalaiseen ilmoituksen, että mylläri etsii paikkaa ja sai myllärin paikan Liperin Siikakoskelta. Hänellä kuitenkin oli haaveena vesivoimalla käyvä mylly ja kun Halsuan mylly sattui tulemaan myyntiin, ukki osti sen, Hannu kertoo.
Juho Mikkosen poika Erkki syntyi vuonna 1932. Tämän vuoden joulukuussa Erkin kuolemasta tulee kuluneeksi kymmenen vuotta. Leski Raili Mikkonen istuu keittiössään sivupöydällä ja muistelee elämäänsä myllärin morsiamena. Nykyiselle paikalle rakennettiin ensimmäinen Halsuanjoen ylittävä silta vuonna 1953. Silloin tehtiin vain kapea kävelysilta.
– Ennen vuotta -53 myllyn alapuolella oli silta, joka piti aina tulva-aikana purkaa siitä pois, Raili Mikkonen muistelee.
Hän muistaa uuden sillan rakennusvuoden hyvin, sillä hän tuli juuri silloin miniäksi tilalle, missä hän ehti navettatöitäkin tehdä 40 vuotta.
– Oli se erilaista silloin, tässä kuitenkin asui 12 henkeä, Raili sanoo.
Erkin sisko jäi nuorena leskeksi, kun hänen miehensä, niin ikään mylläri, oli jäänyt villapaidan liepeestä kiinni myllyn hammasrattaaseen ja menetti henkensä. Myllärin hengen vienyt onnettomuus sattui vuonna 1951 Juojärvellä ja samana vuonna Erkin sisar lapsineen muutti Halsualle Mikkosten myllylle.
– Kyllä olen monesti ajatellut jälkeenpäin, että ennen vuotta -85 kun omassa myllyssä oli vielä vanhat systeemit, että on sitä monesti oltu niin vaarallisessa paikassa, että henki olisi voinut mennä, Hannu Mikkonen sanoo.
Ensimmäisen kerran hengenlähtö oli lähellä, kun Hannu lähti Erkki-isänsä kanssa tekemään huoltotöitä turbiinikammioon marraskuun 12. päivänä vuonna 1979. Hannu oli tuolloin lomalla armeijasta.
Miesten ollessa kammiossa patoluukut yhtäkkiä hajosivat ja kammio täyttyi vedellä muutamassa sekunnissa.
Hannu itse oli sen verran lähellä ulosmenoväylää, että uskoi selviävänsä. Vaikka kyllä siinäkin elämä kerkesi vilahtaa silmien ohi, mies muistelee. Suurin huoli hänellä tuli isästään. Hän kauhaisi summassa vettä ja sai kiinni isänsä olkapäästä. Niin hän sai isänsäkin raahattua ulos kammiosta.
Säikähdyksestä sai adrenaliinia ja lisävoimia, ja olihan Hannu silloin myös fyysisesti hyvässä kunnossa.
– Ja oli siinä varjelustakin mukana, Hannu toteaa.
Toisen kerran Hannulta vaadittiin ripeää reagointia hätätilanteessa kun heinäkuussa 2012 veneseurue ajautui kovassa virtauksessa päin patoa. Leirintäalue Masalasta veneellä liikkeelle lähtenyt eläkeläispariskunta aikuisen poikansa kanssa oli lähtenyt katsomaan kalastuspaikkoja.
Kesätulvan vuoksi padossa oli yksi luukku täysin auki. Hannu Mikkonen sanoo virtaaman olleen tuolloin erittäin kova, 32 kuutiota sekunnissa. Hän havaitsi kolmehenkisen veneseurueen tulevan Halsuanjärveltä jokea pitkin kohti patoa. Vene osui sivuttain patoluukkuun, kaatui ja muljahti luukun alta alavirtaan.
Hannu huusi vaimoaan soittamaan hätänumeroon ja juoksi itse nopeasti sulkemaan luukun. Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli, että seurue ei selviä tapaturmasta hengissä. Virtauma pitäisi saada nopeasti poikki. Patoluukku sulkeutuu nappia painamalla sähköisesti minuutissa tai parissa. Tuolloin sekunnit tuntuivat hyvin pitkiltä.
Veden varaan joutuneet selvisivät kuitenkin säikähdyksellä ja pienillä naarmuilla. He pääsivät uimaan rantaan noin puoli kilometriä padon jälkeen virtauman rauhoituttua. Mikkonen nimettiin ripeän toimintansa ansiosta vuoden 2012 keskipohjalaiseksi Arjen sankariksi.
Mikkosten myllyn patosiltaa levennettiin ajoväyläksi vuonna 1966. Sitä levennettiin ja korotettiin vuonna 2002. Vuoden -66 levennyksen jälkeen silta oli kolmemetrinen ja nykyisin sillä on leveyttä 4,2 metriä. Ensimmäinen sähköistetty luukku asennettiin patosiltaan vuonna 1992, viimeiset kaksi sähköistettyä luukkua laitettiin paikoilleen vasta vuonna 2014.
Myllyllä ei olla jauhettu rehuviljaa enää sitten 80-luvun. Hannu Mikkonen huomauttaa, että leipäviljan jauhatuskin on radikaalisti vähentynyt, sillä omasta viljasta jauhteuista jauhoista leipovat leipurit ovat muuttaneet kirkkomaahan.
Myllyn tuottamaa sähköä alettiin myydä valtakunnanverkkoon vuonna 1986. Ensimmäinen kone kytkettiin tammikuussa ja toinen lokakuussa 1987.
– Siitä minulla on tällainen muisto jäljellä, että kun toista konetta tuotiin ja asennettiin -87 niin sormenpää lähti, Hannu sanoo ja näyttää vasemman käden nimetöntä.
Asennushommissa sormi jäi raskaan turbiinisäiliöakselin ja betonin väliin. Se napsahti kerralla poikki ja jäi hanskaan.
– Sitä olen monesti ihmetellyt, että miten jäi vain tuo yksi sormi kun olisi ollut mahdollisuus jäädä kaikki. Yksi kuitenkin vain jäi ja ajattelin, että oho, taisi tulla umpikulju. Kun nykäisin nahkasormikkaan pois, ei ollut sormenpäätä ollenkaan, Hannu muistelee.
Ensireaktiona hän nykäisi katkenneesta sormesta vihkisormuksen pois. Sormen katkeaminen ei mylläriä heikottanut ja isän kyydissä hän lähti Veteliin lääkäriin.
Maailman turvallisimpia hommia myllärit eivät siis tee, mutta Raili-äidin mukaan melko vähillä haavereilla perhe on kuitenkin selvinnyt.
Hannulla ja Sadulla on kolme lasta. Mikkosten tytär asuu nykyisin Tampereella italialaisen puolisonsa kanssa ja opiskelee lentokonemekaanikoksi. Vanhempi poika on töissä postilla ja nuorin poika on toista vuotta ammattiopistossa.
Hannu Mikkonen on sanonut kaikille lapsilleen, ettei ole mikään pakko jatkaa myllyn pyörittämistä.
– Toki toive kuitenkin on, että joku tähän jäisi, että ainakin pitäisi yllä sähköntuotantoa, Hannu Mikkonen sanoo.
Juttu on osa Perhonjokilaakson siltasarjaa, jossa esitellään alueen siltojen tarinoita ja historiaa. Lue sarjan aiemmat osat:
Elämää sillan kupeessa: Heikkilän sillan syllyt kuljetettiin Kokkolasta saakka erikoisella tavalla
Mistä kahvipöydissä juuri nyt puhutaan?
Paikallisuutiset
