Paikallisuutiset
Kokkolaan kulkevilla linja-autovuoroilla useita altistuksia – "Siivous on ollut koko pandemian ajan tehostettua", kertoo liikennöitsijä Kirsi Aho
Keskiviikkona tiedotettiin 16 uutta tartuntaa, joista yksi on varmistunut Intian koronavirusvariantiksi.
Kokkolan ja Vetelin välillä liikennöivän Linja-autoliikenne Osmo Ahon vuoroilla on viime torstaina, perjantaina sekä 10. toukokuuta todettu altistumisia koronavirukselle. Kaikkiaan liikenneyrityksen seitsemällä vuorolla on ollut altistumisia (tilanne 12.5. klo 13.20).
YrittäjäKirsi Aho kertoo, että t