Ihmiset 

Muistokirjoitus: Heimo Linna 1925–2022 – Maanviljelysneuvos ajoi maaseudun asiaa

Entinen kansanedustaja, ministeri ja sotaveteraani Heimo Linna kuoli viime vuoden marraskuussa. Tämä kuva on otettu Linnan kotitalon edustalla Perhon Korkiakankaalla syyskuussa 2020. Kuva: Maija Ahonen

Maanviljelysneuvos Heimo Linna kuoli 96-vuotiaana 14.11.2022 Kitinkannuksen hoitokodissa. Hän oli syntynyt Perhossa 11.12.1925.

Linna vietti lapsuutensa Perhon Korkiakankaan kylällä 13-lapsisen perheen vanhimpana ja opetteli jo nuoresta pitäen metsä- ja maataloustöitä. Hieman alle 18-vuotiaana vuonna 1943 hän lähti perheestään jatkosotaan, jonka jälkeen palvelus jatkui Lapin sodassa vuoden 1945 joulukuuhun saakka.

Sota-aikana saadusta polvivammasta johtuen Linna ei voinut jatkaa metsätöitä ja opiskeli agrologiksi. Valmistuttuaan hän toimi maatalousneuvojana, maanviljelijänä kotitilallaan sekä Maataloustuottajain Keski-Pohjanmaan liiton toiminnanjohtajana vuosina 1954-1966. Vuonna 1959 Linna lähti vuodeksi Yhdysvaltoihin opiskelemaan maataloutta. Heimo tapasi vaimonsa Helenan Kalajoella työnsä yhteydessä vuonna 1963. Naimisiin pariskunta meni kesällä 1966.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Keväällä 1966 Linna valittiin eduskuntaan Keskustapuolueen edustajana. Hän toimi kansanedustajana aina vuoteen 1987 saakka, joista maatalousministerinä kahdessa hallituksessa vuosina 1973–76. Poliittisissa tehtävissä Linna koki tärkeänä asiana ajaa maaseudun ja maanviljelijöiden asiaa.

Linna toimi lisäksi useissa luottamustehtävissä. Perhon kunnanvaltuustossa hän oli jäsenenä 1965–1992, joista puheenjohtajana 17 vuotta. Linna toimi myös Keski-Pohjanmaan Maakuntaliiton sekä Keski-Pohjanmaan maaseutukeskuksen puheenjohtajana. Vuonna 1985 hän sai maanviljelysneuvoksen arvonimen.

Poliittinen vaikuttaminen oli Linnalle tärkeä osa elämää aina viimeisiin vuosiin saakka. Kansanedustajavuosien jälkeen hän kirjoitti useamman kirjan sekä toimi aktiivisena mielipidekirjoittajana. Hän oli myös mukana sotaveteraanien toiminnassa ja toimi Perhon paikallisyhdistyksen puheenjohtajana 2001–2006.

Urheilu ja erityisesti hiihto oli Linnalle sydämen asia nuoruudesta lähtien. Hän menestyi niin eduskunnan kisoissa kuin parlamenttien välisissä hiihdoissa sekä piiritasolla. Eläkepäivinä hän alkoi kilpailla veteraanisarjassa, jossa hiihti miltei 90-vuotiaaksi saakka. Harrastuksena hiihto ja liikunta säilyivät koko elämän ajan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Linnan perheeseen kuuluivat Helena-vaimon lisäksi kuusi lasta ja 13 lastenlasta. Perhe oli Heimolle tärkeä, ja jäätyään pois poliittisista tehtävistä hänellä oli enemmän aikaa myös lapsille ja myöhemmin lastenlapsille. Papan hiihtokouluun pääsivät osallistumaan kaikki. Korkiakankaan kotikylällä oli myös suuri merkitys. Heimo asui samalla kylällä koko elämänsä, vain viimeisiä kuukausia lukuun ottamatta.

Heimo muistetaan rehellisenä miehenä, joka korosti inhimillisyyttä. Hän halusi ratkaista asiat keskustelemalla, ja oli aina valmis ajamaan yhteisönsä etua.

Kirjoittaja on Heimo Linnan tytär.

Lue myös:

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

15.11.2023: Perholainen sotaveteraani, pitkäaikainen kansanedustaja ja ministeri Heimo Linna on poissa

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä