Paikallisuutiset
Nimipäivä: Tuula Kuorikoski innostui Skype-päivällisistä – "Siinä vierähtää hupaisasti pari tuntia"
Kaustislainen Tuula Kuorikoski on eläkkeellä oleva keittiöpäällikkö, joka on koronakeväänä opetellut kattamaan päivällispöytään myös tietokoneen. Läppärin videokuva tuo yhteiseen ruokahetkeen jälkikasvun läheltä ja kaukaa.
Kun torstain nimipäiväsankareihin kuuluvaa Tuula Kuorikoskea haastattelee, on liki mahdotonta olla puhumatta Kaustisen evankelisesta opistosta. Siispä aloitetaan siitä.
Tuula kutsuu opistoa ”toiseksi kodikseen” useammastakin eri syystä. Opistonmäki tuli tutuksi jo lapsuudessa, sillä Tuula on syntynyt lähes naapurissa Saarenkankaalla.
Hän on myös itse opiston kasvatteja.
– Kävin opistoa 1963–64, hän kertoo.
Opistolla hän teki sittemmin myös pisimmän osan työurastaan. Monet muistavat hänet juuri opiston keittiöltä, jossa hän palveli kolmisenkymmentä vuotta. Työssään hän viihtyi paremmin kuin hyvin. Keittiöpäällikön eläkehaastattelu tehtiin paikallislehteen vuonna 2012, mutta loppujen lopuksi Tuula jäi kokonaan pois töistä opistolta vasta 2016.
Nykyään Tuula osallistuu opiston toimintaan sen kannatusyhdistyksen johtokunnan jäsenenä.
Nuoruuden opisto-opiskelun ja opistolla sittemmin tehdyn työuran väliin mahtuu kuitenkin monia vuosia ja paljon tapahtumia.
Tuula kävi nuorena Vetelissä emäntäkoulun ja ehti työskennellä muun muassa kaupassa, ravintolassa ja maatalon emäntänä Nikulassa. Tuulan ja Kaarlo-puolison perheeseen syntyi kolme tytärtä.
Opiston keittiön lisäksi Tuula vastasi vapaa-ajallaan pitkään myös Nikulan radalla ravien aikaisesta ravintolatoiminnasta.
Vaikka ruuanlaitto on ollut Tuulalle rakasta työtä, kotona hän ei ole samalla tavalla heilunut kauhan varressa. Kun Tuula oli vielä työelämässä, kodin keittiöhommat olivat enemmän Kaarlon vastuulla. Eläkkeelle jäätyään Tuula on kuitenkin ottanut isompaa roolia kodin ruokapuolesta.
Kummankin puolison lempiruokiin kuuluvat erilaiset kalaruoat. Ja tietysti myös paikallinen juustopaisti, jota Tuula myöntää tekevänsä nykyään kuitenkin aika harvoin.
Työvuosina hän valmisti sitä paljon, kerran aamutelevision lähetyksessäkin. Oman juustopaistireseptinsä Tuula kertoo saaneensa aikoinaan Inka Järvelältä.
Tuulan mukaan jokainen voi kuitenkin tehdä ja varioida juustopaistinsa tilanteen mukaan.
– Arkena voi tehdä arkisemmista aineksista.
Opistonmäen lisäksi toinenkin koulunmäki on ollut Tuulan elämässä tärkeässä roolissa.
Tuula ja Kaarlo ovat asuneet jo yli 20 vuotta Kaustisen keskuskoulun pihapiirissä, alunperin opettajien asuntolaksi valmistuneessa rakennuksessa.
Pariskunta on viihtynyt koulunmäellä. Viime viikkoina on kuitenkin ollut hiljaista, kun koululaiset ovat olleet etäopetuksessa.
Kesäisin koti on yleensä kansanmusiikkijuhlien ytimessä. Nyt tuntuukin oudolta, kun tulevana kesänä festivaaleja ei voida järjestää.
Ikänsä puolesta Tuula ja Kaarlo kuuluvat riskiryhmään, joten koronakevät on kulunut pitkälti kotona omissa oloissa. Pariskunta on jonkin verran ulkoillut ja tehnyt pieniä autoajeluja, mutta kauppaostokset on jätetty suosiolla jälkikasvun huoleksi.
– Olemme yrittäneet tehdä kriisissä oman osamme ja pysytellä muista ihmisistä erillään, Tuula kertoo.
Poikkeusolojen arki on sujunut ainakin toistaiseksi helposti. Toki Tuula myöntää kaipaavansa harrastuksiaan. Vesijumppaan ei ole päässyt eikä kirkkokuoroon, jossa Tuula on laulanut vuosikymmeniä.
Eniten korona-ajassa on harmittanut kuitenkin se, ettei lapsenlapsia ole voinut nähdä pariin kuukauteen.
Ikävää on liennytetty yhteisillä Skype-päivällisillä, joita Kuorikosket ovat viettäneet lastensa perheiden kanssa korona-aikana keskimäärin joka toinen sunnuntai.
Viimeksi äitienpäivänä pöytään katettiin päivällisen lisäksi tietokone, jolla otettiin yhteys kaikkien kolmen tyttären perheisiin Kaustisen Nikulaan, Kokkolaan ja Keravalle.
– Siinä vierähtää hupaisasti pari tuntia, kun jokainen syö laittamansa ruuan ja samalla vaihdetaan tietokoneen välityksellä kuulumisia.
Tuulan nimipäivä on huomenna torstaina 14.5. Perhepiirissä on yleensä tapana onnitella nimipäiväsankareita, mutta muuten Tuula ei yleensä nimikkopäiväänsä vietä.
Nimensä taustaa Tuula ei varmuudella tiedä, mutta hänelle on tullut sellainen käsitys, että hänen kummisetänsä, lapsuudenkodin naapurissa asunut ”Loviisan Matti” olisi ehdottanut nimeä.
– En kyllä tiedä, onko tarina tosi.
Niin tai näin, kouluaikoina kaimoja ei tullut vastaan. Sen sijaan evankelisella opistolla oli aikoinaan todellinen Tuulien keskittymä.
– Meitä oli opistolla yhtä aikaa kolme Tuulaa töissä, Tuula Kuorikoski naurahtaa.