Paikallisuutiset
Uudelleenjulkaisu: Risto Paavola ei epäröinyt hypätä Kaustisella hyiseen veteen, kun kaksi koulutyttöä tipahti Paavolan sillalta Perhonjokeen vuonna 1971 – Kauhujen kivisilta korvattiin uudella vasta vuonna 1985
Tytöt pelastanut Risto Paavola ei ole nähnyt joesta ikinä painajaisia, vaikka hänen isoveljensä on aikoinaan hukkunut Paavolan sillan luona samantapaisessa onnettomuudessa.
(Tämä juttu on julkaistu Perhonjokilaaksossa ensimmäisen kerran 31.10.2019.)
Lokakuun 2019 alussa tuli kuluneeksi 48 vuotta, kun kaustislainenRisto Paavola (s. 1949) pelasti Paavolan sillalta Perhonjokeen tipahtaneet koululaiset, 7-vuotiaan Päivikin ja 10-vuotiaan Tuijan. Tapahtuma sai aikoinaan runsaasti julkisuutta, ja sen muistavat edelleenkin monet kaustislaiset.
Tuohon aikaan Paavolassa joen ylitti vaarallisena pidetty niin sanottu kivisilta, joka koostui kahdesta puukannesta sekä niiden väliin jäävästä kivisestä maasillasta. Kevät- ja pahimpien syystulvien aikaan kannet jouduttiin tilapäisesti purkamaan, ettei vesi vienyt niitä mennessään.
Syksyllä 1971 kannet olivat paikallaan, mutta toisen puukannen tukit olivat päässeet liikkumaan ja Puumalan koulusta Jopolla kotiin matkanneiden tyttöjen pyörä tökkäsi kannen rakoon. Tytöistä vanhempi ajoi ja nuorempi istui tarakalla. Kaiteita sillassa ei ollut, joten kaksikko syöksyi reunan yli jokeen. Pyörä jäi roikkumaan sillan reunalle.
Aikaa ei ollut. Kun toinen tytöistä pulpahti taas pinnalle, yhtään en tiennyt, tuleeko enää seuraavaa kertaa. Risto Paavola
Vaikka tapahtumasta on kulunut liki puoli vuosisataa, päivä muistuu vaivatta Risto Paavolan mieleen, kun toimittaja pyytää häntä kertomaan Perhonjokilaakson siltasarjaa varten, mitä oikein tapahtui.
Oli perjantai 1. lokakuuta 1971. Takana oli kylmä yö, ja jokitörmälle oli kerääntynyt ohutta jääriitettä.
Koko ikänsä sillan vieressä asunut Risto Paavola oli tuolloin 21-vuotias nuori mies ja töissä läheisellä pellolla Päiviö Känsälän kanssa. Paavola oli saanut pari päivää aikaisemmin lastan pois jalastaan, jonka hän oli loukannut aiemmin syksyllä pelatessaan jalkapalloa.
Kello oli hieman yli puolen päivän. Pienemmillä lapsilla oli päättynyt päivä tien toisella puolella sijaitsevassa Puumalan koulussa. Koteihinsa suunnanneet lapset valuivat isona lössinä kohti siltaa.
– Lapset pitävät sellaista meteliä kuin lapset pitävät. En minä siihen sen kummemmin kiinnittänyt huomiota, kun traktorikin huruutti vieressä, Risto Paavola muistelee.
Jutustelu Päiviö Känsälän kanssa katkesi, kun kuului karmea huuto:
– Tytöt putosivat jokeen!
Paavola ei omien sanojensa mukaan miettinyt tuolloin kahta sekuntiakaan. Hän tiesi, ettei ollut aikaa hukattavaksi, sillä hänen oma isoveljensä Ahti oli aikoinaan hukkunut tipahdettuaan samalta sillalta pyörän selästä jokeen kesäkuussa 1940. Tuolloin puukannet oli laitettu kevättulvan jäljiltä vasta paikoilleen, eikä maa ollut tasoittunut vielä kannen edestä. Oli muodostunut porras, johon 7-vuotiaan Ahtin pyörä tökkäsi kohtalokkain seurauksin.
– Ahti oli hyvä uimaan, mutta ilmeisesti hän löi kaatuessaan päänsä ja meni tajuttomaksi, Risto Paavola kertoo.
Pojan perään oli syöksynyt isä Armas Paavola, joka ei kuitenkaan onnistunut pelastamaan esikoistaan. Ahti löytyi myöhemmin naaraamalla.
– Isä aina sanoi, että hän teki sen virheen, että hyppäsi sillalta jokeen vaikka olisi pitänyt juosta rantaa pitkin kohdalle ja hypätä vasta sitten perään.
Siksi Risto Paavola tiesi koulutyttöjen tapauksessa juosta sillasta joen toiselle puolelle ja hypätä jokeen vasta rannalta.
Syksyinen joki oli vuolas ja voimakas. Toinen tytöistä pongahti aina välillä pintaan, mutta toisesta ei näkynyt jälkeäkään.
Risto Paavolan tavoin pellolta apuun oli rientänyt Päiviö Känsälä. Miehet sopivat, että Paavola syöksyy jokeen ja Känsälä yrittää paikantaa, missä toinen tyttö voisi olla.
– Mitään kättä pidempää ei ollut, sanoo Paavola ja muistelee, että sillalla aiemmin ollut pelastusrengas ei ollut paikoillaan, vaan joku oli heittänyt sen pois.
Paavolalla oli niin kiire, ettei hän ehtinyt edes heittää jalastaan raskaita saappaitaan.
– Aikaa ei ollut. Kun toinen tytöistä pulpahti taas pinnalle, yhtään en tiennyt, tuleeko enää seuraavaa kertaa.
Tytöllä oli päällään lakkanailontakki, joka ei imaissut heti vettä vaan kannatteli tyttöä korkkiliivin tavoin.
Kun Paavola sai kiinni ensimmäisestä tytöstä, hän yllätyksekseen huomasi, että samassa märässä klimpissä olivat molemmat tytöt.
– Toinen tyttö oli tarttunut kiinni toisen jalasta niin kuin hukkuva tarttuu viimeiseen oljenkorteen.
Lasten kanssa rannalle päästyään Risto Paavola otti yhdessä Päiviö Känsälän kanssa mahasta kiinni tyttöjä, jotka saivat oksennettua enimmät vedet ulos.
Paavola haki pikku-Fiatinsa, jonka takapenkille tytöt pakattiin vilttien kanssa.
– Autossa meteli oli valtava, tytöt eivät selvästikään uskoneet, että he ovat jääneet henkiin.
Toisen tytön kodin kautta heidät toimitettiin tarkistettaviksi sairaalaan ja kaksikko selvisi tapahtumasta onnekkaasti.
Tuohon aikana Risto Paavola vasta seurusteli tulevan vaimonsa Paulan kanssa, joka sai illalla kuulla miehensä rohkeasta toiminnasta sisareltaan tämän palattua Hääkuoron harjoituksista.
– Hän kysyi, että olenko kuullut, mitä Risto on tehnyt,Paula Paavola kertaa.
Tieto tapahtumasta oli alkanut levitä. Jo viikonlopun aikana asiasta tehtiin juttua paikallislehteen. Valtakunnallista julkisuutta urotyö sai, kun paikalla vieraili Apu-lehti, joka kirjoitti tapauksesta Kuukauden maineteko -juttusarjaan ja palkitsi Paavolan taskukellolla.
Paavola palkittiin myöhemmin myös virallisella tasavallan presidentin myöntämällä hengenpelastusmitalilla.
Risto Paavola uskoo, että oman veljen kohtalo vaikutti siihen, ettei hän epäröinyt hetkeäkään hypätä tyttöjen perään.
Paavola uskoo, että jos tytöt olisivat joutuneet lähellä olleeseen pahaan virtauskohtaan, mitään ei olisi ollut enää tehtävissä.
Vaikka vuosikymmeniä vanha tapaus on syöpynyt vahvasti miehen mieleen, painajaisia joesta Paavola ei ole koskaan nähnyt.
Sillan kupeessa asuvat Paavolat ovat kasvattaneet joen rannalla viisi lastaan. Yksi asia perheessä on aina ollut selvä.
– Risto on aina painottanut, että jos joku lapsista tipahtaa jokeen, perään on mentävä, Paula Paavola kertoo.
Juttu on seitsemäs osa Perhonjokilaakson siltasarjaa, jossa esitellään alueen siltojen tarinoita ja historiaa. Lue sarjan aiemmat osat:
Halsualainen Hannu Mikkonen on mylläri ja patosillan hoitaja kolmannessa polvessa
Elämää sillan kupeessa: Heikkilän sillan syllyt kuljetettiin Kokkolasta saakka erikoisella tavalla
Mistä kahvipöydissä juuri nyt puhutaan?
Paikallisuutiset
