Iiro etsii sporttimimmiä tositarkoituksella ‒ Katso videolta, miltä näyttää rollaattorikyyti hirvikoiran vetämänä
Metsästäjiä kiinnosti poliisin virka-apuna toimiminen — Kaustisella koulutettiin lisää SRVA-toimijoita, vaikka muualla Suomessa sopimuksia on irtisanottu
Katso video: Labradorinnoutaja Kosti odottaa lauantain työpäivää sorsametsällä – "Kostilla on järjettömän kova halu löytää riista", kertoo kaustislainen Miia Koskela
Hirvilupiin huomattava pudotus tulevalla metsästyskaudella – Perhonjokilaakson alueella jokaiseen kuntaan saatiin myös yksi pyyntilupa metsäpeuralle
”Metsässä saalis ei ole tärkein” – Koirat olivat päätähtiä Kaustisen Jahtilassa järjestetyssä koululaisten eräpäivässä
"Näin sen jo pidemmän matkan päästä" – Alueen ainoa karhunkaatolupa käytettiin Vetelin Isossakylässä varhain torstaina
En nauti eläinten tappamisesta, mutta aion jatkaa sitä niin kauan kuin pystyn – Konsta Hietaniemi pui kolumnissaan lihansyönnin realiteettien kohtaamista metsästyksen kautta
Hirven kaatolupien määrä alueella väheni, valkohäntäpeurojen lupia sen sijaan myönnettiin avokätisesti
Keski-Pohjanmaalle myönnettiin kolme karhunkaatolupaa – Näin poikkeusluvat jakaantuivat alueiden kesken
Näin äitienpäivää vietetään ‒ ”Olen kiitollinen siitä, että saan olla äiti ja meille on suotu näin ihana perhe”
Näin äitienpäivää vietetään ‒ ”Olen kiitollinen siitä, että saan olla äiti ja meille on suotu näin ihana perhe”
Maakuntahallitus miettii ”sakkaustilan” vakauttamista – ”Pikaisia ohjaustoimenpiteitä tähän tarvitaan”– Reino Herlevi ei enää miettisi