Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Lukijalta: Varapuheenjohtajia ei kutsuta puheenjohtajiston kokouksiin Vetelissä

Perhonjokilaakso+ | Ke 7.11.2018 klo 19:00

Kiinnostus politiikkaa kohtaan näyttää taas lisääntyneen tulevien vaalien alla. Kunnallispolitiikassa kiehtoo mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin asioihin. Valitettavasti meillä Vetelissä päätökset tehdään hyvin pitkälle pienellä porukalla ja ryhmäkurilla. Jokaisella valtuustoryhmällä on luonnollisesti omat palaverinsa. Valtuuston kokouksissa päätökset ovat sitten hyvinkin yksimielisiä, tosin joissakin tilanteissa puheenvuoroista on ollut aistittavissa epävarmuutta. Toiveemme tälle vaalikaudelle oli, että kuntalaisten etujen ajaminen olisi ollut avoimempaa ja että me päättäjät puhaltaisimme enempi yhteen hiileen puolueista riippumatta.

Yleensä valtuuston ja hallituksen puheenjohtajisto järjestää puheenjohtajiston palavereita. Toinen meistä on valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja (Jari) ja toinen hallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja (Ilpo). Tätä vaalikautta on käyty kohta puolet, eikä meitä kumpaakaan ole kertaakaan kutsuttu ko. palavereihin. Puheenjohtajiston palavereita käydään yleensä kunnanjohtajan, hallituksen ja valtuuston puheenjohtajien sekä varapuheenjohtajien kesken.

Puheenjohtajiston palavereissa käydään läpi käsittelyyn tulevia asioita ja kokousteknillisistä syistäkin olisi tärkeää kaikkien puheenjohtajien olla paikalla näissä palavereissa. Sitä emme usko, etteikö palavereita ole pidetty, koska toinen allekirjoittaneista oli tilanteessa, jossa kunnanjohtaja ja varsinaiset puheenjohtajat sopivat seuravasta meettingistä. Olemme ajatelleet olla väkisin työntämättä nokkaamme kyseisiin palavereihin ja toisaalta säästää heidän aikaansa, ettei tarvitse pitää vielä toisia varjokokouksia. Saamamme palautteen valossa voimme sanoa, että monella muulla paikkakunnalla olisi kyseisestä toimintatavasta noussut kova poru.

Tässä tapauksessa voisi todeta median jonkin verran käyttämän lauseen: ”On tainnut kansa äänestää väärin”. Ymmärrämme kyllä päätöksenteossa, että keskeneräiset ja tietyt asiat ovat salassapitovelvollisia asioita, mutta normaali politiikka pitäisi olla läpinäkyvää, joka kestää päivänvalon puoluenäkökannasta riippumatta ja tämäkin toimintatapa antaa omanlaisensa kuvan kuntalaisille. Tarviiko ihmetellä, että monet asiat ovat mennet jälkikäteen katsottuna mönkään ja aiheuttaneet kuntalaisten kahtiajakoa? Tuomme asian lehtien palstoille, koska haluamme tuoda asiat julki ainakin omille äänestäjillemme.

Avoimuus on tärkeä asia politiikassa. Jos avoimuus toteutuisi paremmin, kirjoituksillemme ei olisi tarvetta. Varmaankin pahoitimme joidenkin mielen, toivottavasti seuraavien vaalien jälkeen puheenjohtajien kokoonpanossa on "oikeasta" puolueesta edustajat. Tällä hetkellä näyttää siltä, että muiden kuin Kepun edustajia ei noteerata Vetelissä.

Ilpo Åivo (Pro Veteli)

Jari Mäkelä (ps)

#
Fingerpori