Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Antti Timonen kolumnissaan: "Kodokushi, älä tule tänne"

Perhonjokilaakso+ | Ke 7.11.2018 klo 19:00

Kävin pyhäinpäivän tienoon Kaustisella viisivuotiaan tyttäreni kanssa. Kun tytär lauantaina alkuillasta kompasteli juuriinsa hämärtyvällä, kynttilöiden täplittämällä hautausmaalla, tulin ajatelleeksi lähimmäisenrakkautta. Reilun metrin mittainen, paljasjalkainen helsinkiläinen ihmettelee sitä, miksi vaarin haudalle viedään kynttilä. Ja isoisovanhempien. Ja muutaman muunkin.

Selitin hänelle, että pyhäinpäivä on juhlapäivä, jolloin on tarkoitus kynttilöin ja muin menoin muistaa niitä rakkaita, jotka jo ovat kuolleet. Että se on sellainen perinne. Hän silmitteli ympärilleen hautausmaalla, ja ihmetteli, että miten kaikilla hautakivillä on kynttilöitä. Käsittelimme asiaa ja pääsimme siihen lopputulemaan, että kaikkien kivien alle on haudattu ihmisiä, jotka jollekin ovat olleet niin rakkaita, että heitä halutaan muistaa. ”Koska jokainen on jollekin kaikkein rakkain”, totesi viisivuotias.

Luin viime viikolla Hesarista artikkelin Japanilaisesta ilmiöstä nimeltä kodokushi. Se tarkoittaa yksinäistä kuolemaa. Tilannetta, jossa ihminen on elämässä niin yksin, että hänen kuoltuaan kukaan ei jää kaipaamaan. Sukulaisia joko ei ole tai sitten he ovat kaukaisia ja yhteydenpito on jäänyt vuosia sitten. Ei ole myöskään ystäviä, jotka alkaisivat ihmetellä että miksikäs ei ole ihmistä näkynyt hetkeen. Tai viikkoihin. Tai kuukausiin, jopa vuosiin. On arvioitu, että joka vuosi jopa 30 000 ihmistä kuolee Japanissa tällä tavoin. Kymmenen vuoden kuluttua luvun arvioidaan olevan 100 000. Japanissa on jo olemassa ammattikunta, joille kuuluu jälkien siivoaminen näissä tilanteissa. Heitä kutsutaan kuolemansiivoojiksi.

Onhan tätä toki tapahtunut Suomessakin. Itselle tulee mieleen ainakin Maunulan Muumio, mies joka makasi vuosia kuolleena asunnossaan Helsingissä. Vuokra meni tililtä suoraveloituksena ja tuet tulivat tilille ajallaan. Systeemi rullasi ja kukaan ei vainajaa kaivannut. Ja vastaavia tapauksia tulee esiin aina aika-ajoin. Japanissa ikäihmisiä on maailman suurin osuus väestöstä. Artikkelin mukaan samaan suuntaan ollaan menossa Suomessakin.

En katsonut tarpeelliseksi selittää tätä japanikuviota auki viisivuotiaalle. Hänen ajatuksensa asiasta oli aivan liian kaunis realismin pilattavaksi. Mutta mietin, että olisi varmaan syytä elää elämänsä niin, että sitten joskus oman hautakiven vieressä olisi pyhäinpäivänä kynttilä. Yksi nyt ainakin, mieluiten monta. Samalla kun yrittää virittää omaa elämäänsä siihen suuntaan, olisi hyvä välittää ympäristöstään ja ympärillä olevista ihmisistä niin paljon, että kukaan omassa naapurustossa tai suvussa ei kokisi omakohtaista kodokushia.

Nykyinen elinympäristöni poikkeaa siinä suhteessa Kaustisesta. Minun on vaikea kuvitella, että äitini naapurustossa kukaan pääsisi kuolemaan ilman, että joku sen huomaisi. Helsingissä tilanne on jo toinen.

Pyhäinpäivä on kaunis perinne. Itse ajattelin yrittää elää ne 364 muuta päivää siten, että tulevinakin pyhäinpäivinä olisi syytä pitää perinnettä yllä.

#
Fingerpori