Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Antti Timonen kertoo kolumnissaan, miten uuden ihmisen nimi unohtui: Terve, itsetunto!

Antti Timonen Perhonjokilaakso+ | Ti 8.1.2019 klo 18:00

Olen ilolla havainnut viime vuoden aikana, että kaustislaista soittoperinnettä hommataan Unescon listoille. Loistava ja äärimmäisen kannatettava hanke! Kukas kissan hännän nostaa jos ei kissa itse?

Juttelin taannoin esittäytymisestä erään tuttuni kanssa. Hän oli aloittamassa uudessa työpaikassa, ja uusien ihmisten kohtaaminen jännitti häntä. Kehoitin häntä olemaan oma reipas itsensä, esittelemään itsensä ja niin pois päin. Kyllä se siitä lutviutuu. Hän totesi, että esittelyjen jälkeen tilanne vasta kiusalliseksi muuttuukin. Ei millään voi muistaa ihmisten nimiä hetkeä myöhemmin, koska keskittyminen menee siihen, että muistaa kätellessä oman nimensä. Ja siitä se nolouden noidankehä sitten lähtee. Nauroin tutulleni asiaankuuluvan lämpimästi. Hassuahan moinen on (onneksi itselleni ei ikinä kävisi noin).

Tänä aamuna kahlasin kaulaa myöten henkilökohtaisessa hämmennyksessä. Olin viemässä lastani päiväkotiin, joka koko viime syksyn on kärsinyt kroonisesta henkilöstöpulasta. Sattumalta juuri samalla hetkellä kun autoin lastani ulkoistamaan itsensä talvihaalarista, tuli päiväkodin johtaja esittelemään uutta harjoittelijaa. Ihan tavallinen lastenhoitajaksi opiskeleva nuori nainen oli kyseessä. Paitsi, että hänellä oli päässään huivi, joka kuuluu erään uskontokunnan naisten pukeutumiseen. Kun kaksi henkilöä esitellään toisilleen, oleellisena tavoitteena on tietenkin se, että nämä kaksi henkilöä esittäytymisen jälkeen tuntevat toisensa, ainakin nimeltä.

Ojensin oitis käteni kyseisen naisen suuntaan ja sanoin nimeni. Hyvät tavat tulevat selkäytimestä, sentään. Samalla kuitenkin päähäni pälkähti ajatus, että onko hänen kulttuurissaan ihan ookoo, että nainen kättelee vierasta miestä. Nainen hymyili minulle, tarttui käteeni ja sanoi nimensä. Minä olin edelleen keskittynyt omaan ajatukseeni ja sen aiheuttamaan epävarmuuteen. Jos kolme sekuntia myöhemmin lapseni olisi kysynyt minulta, mikä harjoittelijan nimi on, en olisi osannut vastata. Ei olisi ollut aavistustakaan. Onneksi lapseni oli sen verran reipas, että itse esitteli itsensä, joten pystyin iltapäivällä tarkistaa nimen häneltä.

Itsetunnon pohjana on oman arvon ja oman kulttuurin arvon tunnistaminen ja siihen luottaminen. Siltä pohjalta kasvaa arvostus myös muita ihmisiä ja heidän kulttuurejaan kohtaan. Terveen itsetunnon ja itseluottamuksen kasvattaminen itselle ja lähiympäristölle voisivat olla oivia uudenvuodenlupauksia alkaneelle vuodelle. Nostettaisiin kukin hiukan omaa häntäämme samalla kun odotetaan Unesco –projektin etenemistä. Se ei tarkoita ylpistymistä, ylpeys on ihan muuta. Helpottaa elämää, kun ei jatkossa tarvitse keskittyä niin ankarasti muistelemaan omaa nimeänsä. Ehkä jopa uskaltaa kysyä muslimilta suoraan: ”Onhan se ihan okei että me kätellään? Ja anteeksi, tuota kun mietin niin meni se sun nimi ohi, sanotko vielä?”.

Näyttelijä, joka esittää omaavansa hyvän itsetunnon

#
Fingerpori