perjantai 22.3.2019 | 12:47
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kaustisen Kansanlääkintäkeskus ei hiljene – uhkaava konkurssikaan ei lopettaisi hoitoja eikä sulkisi hotellin ovia

Hotellia ei suljeta eikä hoitoja lopeteta vaikka Terveyskylä-säätiö menisi konkurssiin

Antti Savela Perhonjokilaakso+
Ke 9.1.2019 klo 17:50 [päivitetty ke 17:53]

Kaustisen kunta aikoo jatkaa omistamansa kehitysyhtiön kautta Kansanlääkintäkeskuksen toimintaa, jos nykyinen vuokralainen Terveyskylä-säätiö ajautuu konkurssiin.

Kaustisen Kehitys Oy haki säätiötä konkurssiin joulukuussa. Käräjätuomari Hasse Häkki Pohjanmaan käräjäoikeudesta Kokkolasta kertoo, että Terveyskylä-säätiö on anonut lisäaikaa antaa lausunto konkurssihakemukseen, mutta vastikään oikeuteen saapuneessa vastauksessa Kehitys vastustaa lausuman jatkoajan myöntämistä.

– Tiistaina hakemus siirtyi Vaasan tuomareiden käsittelyyn yksinkertaisesti käräjäuudistuksen työnjaon vuoksi. Siellä päätetään, myönnetäänkö lausumalle jatkoaikaa, vaan tehdäänkö hakemuksesta päätös, Häkki kertoo.

Toimitusjohtaja Rauno Jauhiainen sanoo Kaustisen kehityksen vastustavan jatkoaikaa siksi, että hänen mukaansa säätiöllä on ollut riittävästi aikaa hoitaa velkaansa. Jauhiaisen mukaan Kehitys jätti konkurssihakemuksen jo vuosi sitten päivätyn 100 000 euron velkomustuomion perusteella ja tämän jälkeen rästejä on kertynyt lisää.

Kaustisen kehitys osti kolme ja puoli vuotta sitten Terveyskylä-säätiön hallussa olleet Kansanlääkintäkeskuksen tilat ja vuokrasi ne säätiölle. Säätiö on pyörittänyt liiketoimintaa 50 hotellihuonetta, ravintolaa ja hoitotiloja vuokraamalla. Keväällä kuukausia kestäneessä remontissa vanhan puolen 15 alakerran hotellihuonetta muutettiin asunnoiksi.

Säätiön asiamies Päivi Harju kertoo pitkäaikaisen remontin vaikuttaneen ratkaisevasti hotellivieraiden määrään ja myös ravintolan toimintaan. Muun muassa tästä johtuen viime vuoden yöpymismäärät jäivät vähiin.

– Tuntuu jotenkin oudolta, että kunnan omistama yhtiö hakee kunnan perustamaa säätiötä konkurssiin. Vaihtoehtona olisi ollut vuokratuki joko meille tai kehitysyhtiölle. Tässä on kuitenkin kysymys yhteenlaskettuna 25 ihmisen työpanoksesta ja työpaikasta, Päivi Harju toteaa.

Jos säätiö ajautuu konkurssiin, kunta ei pysäytä keskuksen toimintaa eikä laita ovia säppiin.

– Kehitysyhtiö pyörittää keskusta aluksi omana työnä eikä kenenkään tarvitse pelätä ettei saisi hotellihuonetta. Meillä ei ole toimenkuvana ravintolaa, joten ravintola voi määräajaksi hiljentyä. Jatkossa koko liiketoiminta on tarkoitus vuokrata uudelle yrittäjälle, ja on tämän yrittäjän tehtävä miettiä, jatkuuko ravintola. Hotellin ja kansanlääkinnällisten palveluiden saanti on turvattava jatkossakin, Jauhiainen kertoo.

#