torstai 21.2.2019 | 05:53
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Sanomalehtiviikon mielipidekirjoitus lukiolaiselta: Minä voin vaikuttaa ilmastonmuutokseen

Perhonjokilaakso+
Ti 29.1.2019 klo 16:00

Ilmastonmuutos on meitä kaikkia koskeva aihe, ja sen myös tulisi koskettaa. Jokainen voi omalla toiminnallaan hidastaa ilmastonmuutosta, tai päinvastoin. Minun mielestäni jokaisen tulisi tehdä voitavansa. Olivat teot sitten kuinka pieniä tai hieman suurempia. Keinoja on monia.

Itse olen kasvissyöjä, ja kasvissyönti onkin asia, johon haluaisin kannustaa. Kasvissyönti on paljon ekologisempaa, ja samalla saa lisättyä kasviksia ruokavalioon. Yksikin kasvisruokapäivä viikossa tekee suuressa mittakaavassa paljon, eikä vaadi suuria uhrauksia. Muita asioita, joita kannattaa miettiä, ovat esimerkiksi, tarvitsetko banaaneille pussia, voitko vaihtaa muovisen hammasharjan puiseen ja menetkö lyhyen matkan kävellen vai autolla. Ne ovat hyvin pieniä asioita, mutta niilläkin on merkitystä. Olen itse muuttanut tottumuksiani jo jonkin verran, mutta parannettavaakin löytyisi, niin kuin varmaankin meillä kaikilla.

Omaa kulutustaan kannattaa pohtia ja miettiä, löytyisikö jotain, mitä voisi tehdä paremmin tai toisin. Tällä hetkellä minä pyrin keskittymään siihen, etten ostaisi mitään, mitä en oikeasti tarvitse. Ja asiat, jotka ostan, tulisivat käyttöön sekä kestäisivät pitkään. Näillä kaikilla keinoilla voin säästää maapalloa, sekä myös lompakkoani. Ja kun ostan harvemmin, säästyy rahaa ja voin satsata parempaan laatuun.

Nuorisobarometrin tekemän selvityksen mukaan (Naturalehti.fi) lähes 70% nuorista on huolissaan ilmastonmuutoksesta. Huoli on jossain määrin hyvä asia, sillä se kertoo välittämisestä. Liikaa ei kuitenkaan kannata ahdistua eikä stressata. Täytyy yrittää vain tehdä parhaansa ja olla itselleen armollinen. Onko sinun toiminnassasi jotain mitä voisit parantaa?

Emma Heikkala

Kaustisen musiikkilukio

Kaustinen

#
Fingerpori