perjantai 26.4.2019 | 10:45
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Maija Ahonen kolumnissaan: Muovia, muovia!

Perhonjokilaakso+
Ke 30.1.2019 klo 19:00

Joko, joko?

Tätä ehdittiin kysellä viime vuoden lopulla monta kertaa, kun Ekorosk oli luvannut kesällä, että Kaustinen ja Veteli saavat syksyn aikana omat muovinkeräyspisteet.

Kyselyt kielivät siitä, että moni paikallinen on herännyt omassa kotitaloudessa syntyvän muovijätteen määrään. Kun muovia kerran pystytään uusiokäyttää, on tuntunut järjettömältä dumpata sitä poltettavaksi menevän energiajätteen joukkoon.

Kaustisella muovin keräysastia sijaitsee S-marketin pihalla Ringin ylläpitämässä Eko-pisteessä. Veteliin ei valitettavasti Ringin muovinkeräyspistettä saatu, mutta onneksi Ekorosk on perustanut korvaavan keräyspaikan hyötykäyttöasemalle.

Rohkenen kuitenkin epäillä, että moni veteliläinen kuskaa muovinsa Kaustiselle asiointimatkojensa yhteydessä, mikäli se tuntuu sujuvammalta ratkaisulta.

Jos esimerkiksi itse joutuisin olla muovipakkausten kierrätyksessä hyötykäyttöaseman varassa, saattaisi homma tyssätä heti alkuun omaan mahdottomuuteensa. Muovijätettä kun kertyy kotitaloudessa todella paljon siihen nähden, kuinka harvoin hyötykäyttöasemalla tulee tavallisesti käytyä. Harvalla on sitä paitsi tilaa varastoida isoja muovikasoja kovin pitkäksi aikaa omaan kotiin.

Kuskaapa muovinsa minne tahansa, uusi vaatii tietysti aina opettelua. Harjoitus tekee kuitenkin mestarin varmasti tässäkin asiassa.

Ekoroskin alueella hyvänä porkkanana muovinkierrätykseen on mahdollisuus vähentää tätä kautta omia jätemaksuja. Suuri osa maksullisesta energiajätteestä kun on muovijätettä.

Jos omasta keittiönkaapista ei vielä löydy kierrätettävälle muoville omaa astiaa, sellainen kannattaa pikku hiljaa hommata.

#