perjantai 26.4.2019 | 04:55
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Artikkeli

Sini Kivioja kolumnissaan: Koti kaukana kotoa

Perhonjokilaakso+
Ti 12.2.2019 klo 18:00 [päivitetty ti 21:47]

"Australian jälkeen Suomi ei varmaan tunnu miltään", oli kommentti, joka laittoi miettimään.

Niinhän sen voisi kuvitella. Kun on pakannut laukkunsa ja lentänyt viidentoista tuhannen kilometrin päähän kenguruiden luvattuun maahan, meidän pieni Suomi ja kotikunta tuskin tuntuisi miltään.

Kehtaan kuitenkin väittää vastaan. Australia on tietenkin upea, luonnon ja ekosysteemien taidonnäytös, joka on täytetty uskomattomilla rannoilla, rennoilla ihmisillä ja oudolla aksentilla. Täällä on ihan hyväksyttävää kävellä varvassandaaleissa mihin vuodenaikaan tahansa. Välillä voi myös joutua väistämään tietä ylittävää kengurua, koalaa tai emua ja järjestää barbequen ihan vain koska on torstai.

Kuitenkin, kun on tarpeeksi kaukana kotoa, alkaa arvostaa tuttuja kotikatuja ja pieniä metsäpolkuja. Kun ei ole omaa osoitetta, ja yrittää selittää sitä pankissa tai lääkärissä, muistaa kuinka turvalliselta koti Kaustisella tuntui. Kun hikoilee kauppareissulla kuin urheillessa, miettii haikeana kirpeitä kevätaamuja ja pakkasen punottamia poskia. Kun kaipaa läheisiä ja haluaisi olla surun hetkellä lähellä, onkin aivan liian kaukana. Kun juttelee erilaisten ihmisten kanssa, aikaa kaivata Suomen terveydenhuolta sekä ilmaista koulutusta. Ja kun näkee kodittomia kaduilla, joita on Australiassa noin satatuhatta, pieni Suomikin kuulostaakin jo paratiisilta.

Näin ystävänpäivänä alkaa vähän miettimään – olenko ollut myös itselleni hyvä ystävä? Tajusin sen merkityksen etenkin, kun muutin Kaustiselta reilun kahden miljoonan asukkaan kaupunkiin toiselle puolelle maailmaa. Istuin lentokentällä rättiväsyneenä, en tuntenut yhtäkään ihmistä ja mietin, miksi olin laittanut itseni niin kauas mukavuusalueeltani. Mielessäni kyti irrationaalinen pelko siitä, että matkalaukkuuni on livahtanut välipalana ollut hedelmä ja minut käännytetään Australian rajalla takaisin kotiin. Eihän täällä olisi kunnon nettiäkään – miten nyt muka pitäisin yhteyttä läheisiini?

Pikkuhiljaa kuitenkin rakastuin kaupungin kuumeneviin, aurinkoisiin päiviin, upeisiin puistoihin ja Englannin puhumiseen. Vaikken toisinaan olisikaan valmis täältä lähtemään, täytyy myöntää, että on vähän ikävä kaikkea tuttua siellä kotona. Eikä matkustaminen ole poistanut matkailun intoani. Tuntuu hassulta, että niin moni paikka on vielä kotosuomestakin näkemättä ja kokematta. Matkustaminen todellakin tuo maailman lähemmäksi ja helpommin saavutettavaksi. Suuretkaan unelmat eivät tunnut ehkä ihan niin isoilta ja pelottavilta kuin ennen.

Ei näitä kokemuksia silti pois vaihtaisi mistään hinnasta. Kirjoittaessani kolumnia istun ekotalossa, jonne aurinkoenergia tuo sähkön. Olen myös asunut miljoonakaupungin keskustan lähellä ja hostelleissa. On tullut tehtyä vapaaehtoistöitä, ihan oikeita töitä, epäonnistuneita töitä ja pelkkää matkustamistakin.

Tuleeko Suomi sitten loppupeleissä olemaan tarpeeksi kaiken tämän jälkeen? Sen näkee vain ajan kanssa. Tällä hetkellä ruisleipä ei olisi pahitteeksi. Kuten sanotaan – kun on käynyt kaukana, osaa nähdä asiat lähellä aivan eri tavalla.

Kirjoittaja viettää parhaillaan välivuottaan Australiassa reppureissaten.

#