torstai 21.2.2019 | 06:25
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Artikkeli

Antti Huntus kirjoittaa "Matkalla Unescoon"-kolumnisarjassa kaustislaisen viulunsoiton vaiheista aineettoman kulttuuriperinnön listalle

Perhonjokilaakso+
Ti 12.2.2019 klo 09:25 [päivitetty ti 09:27]

Kaustislaisen viulunsoiton matka Unescoon alkoi jo vuonna 2010. Tuolloin kahdeksan professorin ryhmä teki opetus- ja kulttuuriministeriölle ilmiön valinnasta kaukonäköisen aloitteen. Aloitteen mukaan Suomen tulisi ensin liittyä kansainvälisen sopimuksen piiriin ja valita sitten kaustislainen viulunsoitto edustamaan suomalaista aineetonta kulttuuriperintöä. Sopimuksen ratifioinnista oli samoihin aikoihin ollut puhetta myös Saamelaiskäräjien suunnalla ja ilmeisesti tämä ”kentän paine” johti viimein siihen, että ministeriö aloitti kokonaisuuden lakitekniset selvittelyt.

Tärkeä virstanpylväs saavutettiin vuonna 2013 eduskunnan hyväksyttyä vihdoin sopimuksen, mutta perintöilmiöiden kotimaisen kartoittamisen ja valintojen tie oli vasta alussa. Asian valmistelu päätettiin siirtää Museovirastolle, joka aloitti, Unescon hengen mukaisesti, mahdollisimman laajan ja osallistavan prosessin kansallisen luettelon laatimiseksi. Vaihe kesti jälleen yli kolme vuotta.

Vuoden 2017 lopulla oltiin viimein tilanteessa, jossa kansalliseen luetteloon oli valittu hakemusten perusteella yhteensä 52 ilmiötä. Mukana oli Keski-Pohjanmaalta ja lähiseudulta usempi perinne mm. tervanpoltto tervahaudoissa, jepualainen menuetti ja Kokkolan alueella harjoitettu hääpurppuri. Kansainväliseen luetteloon voidaan vuosittain ehdottaa vain yhtä kohdetta ja tämän ehdotuksen tekee aina valtio. Ministeriö muodostikin seuraavaa vaihetta varten asiantuntijaryhmän, jolle eteenpäin pyrkivien ilmiöiden oli laadittava jälleen uusi hakemus. Museovirasto järjesti halukkaille vielä erillisen koulutuksen teeman ympäriltä kansainvälisine kouluttajineen.

Keväällä 2018 yhteensä 16 ehdokasta jätti hakemuksensa varsinaiseen, koko maailman kattavaan luetteloon pääsystä. Lopullinen päätös jätettiin asiantuntijaryhmän ja viime kädessä eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhon tehtäväksi. Asiantuntijaryhmän esivalinnan jälkeen ministeri Terho päätti, että valtio tekisi Unescolle kaksi ehdotusta peräkkäisinä vuosina: suomalainen saunakulttuuri loppuvuodesta 2019 ja kaustislainen viulunsoitto vuonna 2020.

Sain olla vuonna 2010 kokoontuneen professoriryhmän ”juoksupoikana” ja esityksen valmistelijana. Tuolloin elettiin aikaa, jolloin koko kaustislaisen viulunsoiton toimintaympäristö oli monin tavoin vaarantunut. Unescon suojelusopimus tuntui viisaalta suunnalta hakea turvaa ja tukea pelimannikulttuurin säilymiselle. Ensimmäiset vuodet kuitenkin jo osoittivat, että valtiosopimusten mittakaavassa vuosi on lyhyt aika; akuutista kriisistä oli selvittävä omin voimin.

Vuosikymmen lähestyy nyt loppuaan ja kaustislaiset kansanmusiikkiyhteisöt ovat jo pitkään voineet hyvin. Resurssit ovat tasapainossa ja kehittämisinto on palannut. Unescoon kytkeytyminen tuo paikallisen pelimanniperinteen kokonaan uudenlaisen kulttuuriperintöpolitiikan piiriin. Kansanmusiikkia ei olla enää puolustamassa arvokkaana taiteen lajina, vaan yhteisön ajattelu- ja elämäntapana. Uskon, että siihen ollaan nyt valmiimpia kuin kymmenen vuotta sitten.

Kirjoittaja on Kirkonkylän pelimanni. Kolumnisarjassa valotetaan kaustislaisen viulunsoiton hakemusprosessia Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon ja sen taustoja. Projektia voi seurata myös blogissa: kaustislainenviulunsoitto.wordpress.com

#
Fingerpori