perjantai 29.5.2020 | 14:40
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Vili Ruuska tunnustaa kolumnissaan olevansa koukussa frisbeegolfiin

Ti 14.5.2019 klo 18:00 | päivitetty ti 21:28

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Hassua, kuinka urheilu voi määrittää elämän kulkua jokaisessa käänteessä. Edes aikakäsitys ei ole säästynyt urheilulta. Vuodenajat eivät hahmotu ilmastollisin perustein vaan kulloinkin harrastettavien lajien mukaan.

Minun kalenterissani talvi on lopullisesti taittunut, kun ulkona tarkenee lyödä pesäpalloa. Silloin on kevät, ellei jopa kesä.

Kevään ja kesän taitekohta on samaten käsillä, kun frisbeegolfin harrastaminen ulkona muussa varustuksessa kuin toppa-asussa on mahdollista.

Pitkän odottelun jälkeen radalle ei tarvitse kahdesti käskeä. Kiekkoreppu olalle ja koreille – tarvittaessa kumisaappaat jalassa, mikäli petollisen märkä maasto niitä vaatii.

Kaupan urheiluosastolle ei toukokuussa uskalla kurvata. Autokuumetta muistuttava kiekkokuume oirehtii saman tien. Tekisi mieli ostaa tuliterä draiveri, jonka nopeus- ja liito-ominaisuudet hivelevät silmiä.

Eihän niitä pitkän matkan kiekkoja tosiaan ole laukussa kymmentä enempää. Toinen toisensa kopio pienillä viilauksilla, jos kärjistetysti asiaa arvioi. Taitaa olla enemmänkin käyttäjän välineenhallinnasta kiinni.

Onneksi lepikossa ei tarvitse haahuilla yksin. Perhonjokilaaksossa nimittäin melko uusi laji on otettu vastaan hienosti. Harrastajista ei selvästikään ole pulaa.

Harva se kesäilta Halsualla Käpylässä hiekkatien reunus täyttyy autoista ja harju heittäjistä. Kenttähavaintojeni mukaan tilanne on samankaltainen naapuripitäjissäkin. Hyvä niin.

Radat ovat moitteettomassa kunnossa joka puolella Perhonjokilaaksoa. Leveitä heittoalustoja, havainnollistavia opasteita ja kätisyydet varsin tasapuolisesti huomioivia väyliä – hattua pitää nostaa ratamestareille.

Vaihtelu virkistää tässä lajissa, ja valinnanvaraa todellakin riittää. Tällä kertaa Halsualle, sitten Patanaan tai Vetelin keskustaan, seuraavalla kerralla pistäydyn Perhossa.

Jos päästää pitkäksi, ei käy kuinkaan. Kyyjärven soramontulla sijaitseva rata pistää kovimmatkin linkoajat äärimmäiseen testiin.

On hienoa nähdä, että kilpailutoiminta ottaa vähitellen ensiaskeliaan. Vihkiäiskilpailujen jatkoksi viikkokilpailuja on alkanut putkahdella.

Terveiset osallistumistaan harkitsevalle – huoli pois. Vaikka jokainen heittäjä pyrkii mahdollisimman pieneen kierroslukemaan tuloskortti takataskussa, ei siellä hampaat irvessä nakota.

Kannattaa lähteä rohkeasti mukaan testaamaan. Uutuudenviehätys sieppaa mukaansa, takaan sen. Huvi ja hyötykin kohtaavat. Osallistuminen on kädenojennus järjestäjille, samoin kilpailutoiminnan jatkumiselle.

Debyytistäni ja tällä haavaa ainoasta kisastani ei jäänyt traumoja, vaikka penkin alle menikin tuloksellisesti. Tarkkuus oli heikolla tolalla jo ensimmäisen kierroksen etuysillä, enkä saanut oikaistua syöksykierrettä missään vaiheessa.

Viitisen heittoa meni plussan puolelle, vaikka viimeistelyrundeilla kettinki oli kilissyt, kuten pitääkin.

Liekö sitten ensikertalaisen kyvyttömyyttä kestää itse luotuja paineita vai silkkaa huonoa onnea? Mene ja tiedä.

Uudestaan hamassa tulevaisuudessa aion kuitenkin kokeilla virettäni. Ei epäilystäkään.

Kirjoittajan kämmenheitto ja putit ovat vielä pahasti ruosteessa.

#