Paikallisuutiset

Nimipäivä: Taisto koukkasi Perhosta Ruotsin kautta Pulkkiseen – Vaikka perhe ei joutunut kohtaamaan finjävel-haukkuja, paluu Suomeen oli oikea ratkaisu

VaikkaTaisto Vikmanin matka lapsuudenkodista Perhon Kiveläntieltä nykyiseen asuinpaikkaan Vetelin Pulkkiseen ei ole linnuntietä pitkä, on miehen elämänpolku kulkenut naapurimaa Ruotsin kautta.

Perhossa Kokkonevan kansakoulun käynyt Taisto ehti opiskella Suomessa vuoden verran myös ammattikoulussa.

Koska Perhossa ei ollut töitä, päätti 18-vuotias Taisto vuonna 1969 monen muun tuon ajan nuoren tavoin muuttaa Ruotsiin, josta hän sai töitä Volvon tehtaalta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kun edeltävänä iltana saapui, seuraavana päivänä sai mennä jo töihin, muistelee Taisto, jolla uuteen maahan saapuessaan oli mukanaan yksi matkalaukku.

Urheilu oli henkireikä ja sen kautta tutustui myös paikalliseen väestöön. Taisto Vikman

Ruotsissa oli jo ennestään sukulaisia ja vielä samana kesänä Taiston perässä Perhosta tulivat isä, äiti ja viisi sisarusta. Taisto muistelee, että noihin aikoihin vuosien 1968-70 tienoilla Perhosta lähti Ruotsiin monia kokonaisia perheitä.

Taisto kävi välillä Suomessa suorittamassa armeijan. Palattuaan takaisin Ruotsiin hän tapasi Vetelin Pulkkisesta kotoisin olevan Pirkon, joka oli tullut Ruotsiin hoitamaan veljensä lapsia.

Pariskunta meni naimisiin ja sai Ruotsissa kaksi lasta, pojan vuonna 1973 ja tytön vuonna 1978.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vikmanit asuivat Köpingissä, jossa oli reilu 20 000 asukasta ja noin 10 prosenttia väestöstä suomalaisia.

Taiston mukaan Ruotsiin sopeutui hyvin eikä hän itse kohdannut haukkumista finjäveliksi.

– Urheilu oli henkireikä ja sen kautta tutustui myös paikalliseen väestöön, Taisto sanoo.

Ruotsin kielen kanssa Taisto sanoo pärjänneensä kohtalaisesti. Hän oli lukenut ruotsia jo hieman koulussa Suomessa ja sittemmin Volvolla työnantaja tuki kielenopiskelua järjestämällä kielikurssitusta työaikana.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vaikka kaikki muut Taiston lapsuudenperheestä jäivät Ruotsiin, Taisto ja Pirkko palasivat lastensa kanssa takaisin Suomeen vuonna 1980.

– Vanhempi lapsi oli menossa kouluun, joten oli tehtävä ratkaisu, jäädäkö Ruotsiin vai muuttaako Suomeen.

Suomessa perhe asettui taloksi Pirkon kasvattikotiin Vetelin Pulkkiseen. Muutos oli iso, sillä maan lisäksi perheen asuinympäristö vaihtui kaupungista maaseutuun.

– Vaikka viihdyimme Ruotsissa, muutto oli meille oikea päätös.

Vetelissä Taisto työskenteli pitkään eri tehtävissä Jarolla. Viimeiset vuodet ennen eläkeikää hän ajoi Ahon busseja. Edelleenkin hän heittää linja-autokeikkaa tarvittaessa.

Kuten Ruotsissakin, harrastukset ovat olleet Taistolle tärkeä osa kotiutumista myös Vetelissä. Ruotsissa hän pelasi muun muassa pesäpalloa.

– Se oli sitä aikaa, kun Ruotsissakin laji oli vielä voimissaan.

Pesäpallon pelaaminen jatkui myös Vetelin Urheilijoiden riveissä Suomen sarjassa.

– Sitä kautta opin tuntemaan veteliläisiä laajemminkin, Taisto kertoo.

Taiston perässä lajin pariin tulivat myös lapset, ensin poika ja sitten tytär.

Edelleen Taisto käy katsomassa pelejä niin Vimpelissä kuin Vetelissä, ja toimii tarvittaessa vapaaehtoiskuskina juniorijoukkueille.

Tekemistä riittää eläkepäivillä muutenkin, sillä mies pelaa lentopalloa, pyöräilee ja hiihtää, lisäksi hän harrastaa eläkeläisten riveissä bocciaa sekä on mukana Pulkkisen nuorisoseuran bingoporukassa, jossa työvuoro osuu keskimäärin joka toinen viikko. Taisto sanoo vältelleensä minkään ”viran” ottamista.

– Muuten eläkeläisellä tulee liian kiire, hän naurahtaa.

Myös yhteydet Ruotsiin ovat edelleen tiiviit ja siellä käydään neljä-viisi kertaa vuodessa. Lapsista poika asuu Ruotsissa ja tytär Jyväskylässä.

Torstain nimipäiväsankari Taisto ei osaa sanoa, mistä vanhemmat nimen aikoinaan ovat keksineet, mutta hyvin mies on Taistona viihtynyt. Nimipäivä ei yleensä pääse livahtamaan ohi huomaamatta.

– Kyllä me yleensä kahvi juodaan.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä