Paikallisuutiset

Tiina Pollarin suunnittelemilla kaavoilla tehty iltapuku nähdään Linnan juhlissa kansanedustaja Anne Kalmarin päällä

Veteliläislähtöinen Lestijärvellä asuva Tiina Pollari suunnitteli etätyönä Säde-mekon kaavan. Mekko nähdään presidentinlinnassa iltapuvuksi muokattuna.

Tiina Pollari arkistokuvassa. Pollarin kaavoilla tehty iltapuku nähdään presidentinlinnassa. Kaavojen tekeminen on tällä hetkellä Pollarin harrastus, sillä hän työskentelee nyt ohjaajana Lestijärven koululla.
Tiina Pollari arkistokuvassa. Pollarin kaavoilla tehty iltapuku nähdään presidentinlinnassa. Kaavojen tekeminen on tällä hetkellä Pollarin harrastus, sillä hän työskentelee nyt ohjaajana Lestijärven koululla. Kuva: Sanni Aho

Tiina Pollari yllättyi saadessaan alkuviikosta tietää, että hänen suunnittelemillaan kaavoilla ommeltu iltapuku nähdään perjantai-iltana presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla kansanedustaja Anne Kalmarin yllä.

– Kuulin, että Kalmari oli ihastunut Säde-mekkomallin sivuvedoksiin ja sen vuoks

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä