lauantai 4.7.2020 | 05:58
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Antti Timosen penkkariasu yllätti – Kolumnisti kirjoittaa sankarin keski-iästä

Ti 18.2.2020 klo 18:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Tämän kolumnin ilmestymispäivänä näyttelen Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilassa viimeistä kertaa Fingerpori –esitystä. Siinä on kohtaus, jossa päähenkilö Heimo Vesalla on ongelma, ja hän pohtii: ”Mitä tekisi sankari nyt?”. Paikalle ratsastaa Mustanaamio, Fingerporin sankari. Tai ratsastaa ja ratsastaa, hän liikehtii paikalle omin jaloin etäisesti ratsastusta muistuttavin elein. Kädessään hänellä on metvurstipötkö. Mustanaamion hevonen Herohan se siinä. Mustis on kivulloinen ilmestys, lonkassa tekonivel, joka hankaloittaa elämää. Näkökykykin on heikentynyt, lukeakseen hänen on riisuttava pois naamionsa ja korvattava se lukulaseilla. ”Keski-ikä”, toteaa Mustanaamio selityksenä Heimolle.

Viikon takainen penkkaripäivä oli innostanut erään lukioaikaisen luokkatoverini postaamaan sosiaaliseen mediaan 24 vuotta vanhan valokuvan meidän penkkaripäivältämme. Olimme asettuneet ryhmäkuvaan musiikkilukion edustalle, muistaakseni kuva otettiin ennen traktorin kärryyn kipuamista ja penkkariajelun alkua. Oltiin niin höttösissään omista ja muiden asuista, silmät täynnä odotusta. Lähitulevaisuudessa odotti hulvaton ilta ja sen jälkeen kaikki oli mahdollista. Maailma oli pelkkiä mahdollisuuksia meille. Vain taivas oli rajana. Vuotta aiemmin Suomi oli voittanut historiansa ensimmäisen jääkiekon MM-kullan. Me oltiin sankareita kaikki.

Pukeuduin penkkareissa tamponiksi. Rakensin pukua viikkokausia, ensin kehikko kettuhäkkiverkosta, sitten ostin paikallisesta ompelimosta kymmeniä metrejä vanumattoa, jonka ompelin kehikon ympärille. Naru päälaelle kiinni ja kylkiin itseaskarreltu logo. Asusta tuli kaikin puolin hieno. Paitsi että se oli hillittömän epäkäytännöllinen. Olin askarrellut kehikon sisäpuolelle pienen lokeron kahvilikööripullolle, mutta kun puin asun päälleni, en saanutkaan pulloa käteen saati kättä ylettymään suuhun asti. Lisäksi nilkkoihin asti ulottuva kettuverkkokehikko hankaloitti suunnattomasti nousemista traktorin lavalle.

Penkkaripäivänäni minulla oli unelma. Enemmän kuin unelma, varmuus siitä, että minusta tulee näyttelijä. Tällä varmuudella ei ollut mitään tekemistä reaalimaailman kanssa. Tarkoitus oli pyrkiä teatterikouluun, mutta muuten suuntaa antoi lähinnä boheemin elämäntavan ilmentäminen pukeutumisella sekä sen harjoittelu esimerkiksi kahviliköörillä.

Minun unelmani toteutui. Boheemi elämäntapa kuitenkin on typistynyt siihen, että kun kukaan kotona vaan ei ehdi tehdä viikkosiivousta, voi lohduttautua sillä, että sotkun keskelle tuleva lapsenhoitaja hyväksyy siivottomuuden osana taiteilijan boheemiutta.

Kun keski-ikä alkaa painaa uurteita sankarin kasvoihin, kannattaa pyrkiä siihen, että ne tulisivat niihin kohtiin, jotka rypistyvät naamassa silloin kun nauraa. Ja muistaa se, että penkkareissakin pääsin kärryyn kun kaverit auttoivat.

#