Paikallisuutiset

Nimipäivä: Leila Aho on työskennellyt niin lampurina Vetelissä kuin luostarissa Israelissa

Leila Ahon elämäntarina on värikäs ja sisältää paljon käänteitä. Aho on kuitenkin löytänyt jo vuosia sitten rauhan uskosta.

Leila Ahon elämä on kulkenut monipolvisen matkan, mutta viimeiset viisi vuotta hän on asunut ja remontoinut omaa 50-luvun kotitaloaan Alaspäässä. Jotain Ahon luonteesta kertoo se, että ennen taloon muuttoa hän ei ollut koskaan remontoidut mitään. Hän kuitenkin opetteli työt netin ohjevideoita katsoen.

Vähän samaan tyyliin Aho ryhtyi myös lampuriksi. Hänen silloinen miehensä ehdotti, että lampaat ovat helppohoitoisia ja syövät vähän. Niin Leilan lammaslaumassa oli suurimmillaan 200 emää. Viimeinenkin lammas Ahon tilalta lähti vuosi sitten.

– Eivät ne ihan niin helppohoitoisia olleet. Eikä siitä oikein saanut työlleen palkkaa, toteaa Aho.

Mutta ennen remonttikokemusta ja lampurin uraa Aho on ehtinyt moneen. Erilaisia opintoja on kertynyt parturi-kampaajasta, merkonomista ja mielenterveystyöntekijästä musiikkiopistoon ja viimeisimpänä kirkon nuorisotyön ohjaajaksi. Aho on ollut töissä niin Vaasan laivalla kuin Israelissa luostarissa. Koti on ollut ympäri Suomen, mutta juuret Alaspäässä.

Jos on oikein huono päivä, niin ajattelen, että huomenna on asiat paremmin. Niin ne yleensä ovat. Leila Aho

Hän lähti kotoa 15-vuotiaana opiskelemaan Kokkolaan ja viimeisteli peruskoulun myöhemmin kansanopistossa.

Monet muistavat Ahon miestenlehden kuvista, joihin hän juuri täysi-ikäisenä uhmaten meni. Silloin loppuivat lehdet lähiseutujen kioskeista. Kuvien myötä Aho sai kyseenalaisia ja vaarallisiakin yhteydenottoja. Elettiin vuotta 1980.

– Minut muistetaan niistä, mutta ei esimerkiksi vuoden 1981 Linna-sarjan kansikuvaan maalatusta kuvasta. Tai missikilpailuista, joissa olin vaatteet päällä, hän naurahtaa.

Hetken uhmassa tehty lehtikuvaus kummittelee edelleen. Ei hän voinut kuvitellakaan 80-luvulla saavansa töitä Vetelistä.

Vuonna 1982 Aho tuli uskoon. Silloin hän opiskeli Jyväskylässä kansankorkeakoulussa yhteiskunta- ja kasvatusaineita.

– Elämä oli silloin vähän tuuleen hosumista. Kaipasin pysyvää ja rauhallista elämää. Siitä tuli mielenrauha, varmempi olo, kertoo Aho.

Aho hakeutui Porin Raamattukouluun, josta tehtiin opintomatka Israeliin. Matkan aikana Aho jäi Israeliin töihin vapaaehtoiseksi Saint Vincent Hospitaliin ja pärjäsi Raamattukoulussa opituilla heprean alkeilla, englannilla ja käsimerkeissä. Luostarissa hoidettiin kehitysvammaisia lapsia, mutta Leila jäi sinne maalaajaksi.

– Ne tarvitsivat uskonnollisia kuvia. Maalasin aamusta iltaan styroksille välillä siveltimin, välillä sormin. Kun oli liian pimeää maalaamiseen, hoidin lapsia, kertoo Aho.

Puolen vuoden jälkeen Leila lähti käymään Suomessa viisumia uusimaan, mutta aikomus hänellä oli palata Israeliin luostarin noviisiksi. Hän jäi kuitenkin sillä reissulla Suomeen ja aloitti Alajärvellä kauppaopistoa.

– Totesin, että ei se ole mun juttu, vaikka pidin pennin etsimisestä papereista, naurahtaa Aho.

Leilan äiti leikkasi tyttärelleen lehdestä työilmoituksen: Pietarsaaren Suomalaiseen seurakuntaan haettiin nuoriso-ohjaajaa sijaisuuteen. Leila valittiin pestiin ja edelleen hän pitää työpaikkaa elämänsä parhaana. Hän oli itsekin reilu parikymppinen ja päivät venyivät nuorten kanssa nuorisotiloissa ja illan tullen Leilan kotonakin. Pietarsaaren jälkeen Leila lähti nuoriso-ohjaajan työhön Kokemäelle ja teki pätkiä Varsinais-Suomessa.

– Olen elämäni tehnyt pätkätöitä. Yleensä olen ollut epäpätevä, enkä ole saanut työpaikkaa siltä pohjalta, että olen sitä hakenut. On sitten soitettu toisesta paikasta, kertoo Aho.

Veteliin Leila muutti takaisin silloisen miehensä ja kahden lapsensa kanssa uudenvuodenaattona 1994. Deborah aloitti koulun ja peräkkäisinä vuosina syntyneet Daniel ja Michaela asuivat rivitalossa Vetelin keskustan tuntumassa.

Tapaninpäivänä 1996 Leila tuli kotiin laulettuaan kirkkokuorossa. Pää oli kipeä ja olo huono. Toiselta puolelta kehoa meni tunto. Terveyskeskuskeikka ei tuonut ratkaisua, mutta arkipäivänä Leila kävi keskussairaalassa, jossa hänet määrättiin kahdeksi viikoksi vuodelepoon osastolle.

– Sanottiin, että sain pienen aivoverenvuodon. En saanut liikkua yhtään ja oli todella tylsää maata, kertoo Aho.

Aivoverenvuoto vaikuttaa yhä. Vasemmalla puolella kehosta hän ei tunne lämpötilaeroja.

– Sain epilepsialääkkeen loppuiäksi ja akupunktiohoidot määräykseksi. Lääkitys jäi ottamatta. En ole ennenkään viisas ollut, eikä aivoverenvuodosta tullut viisautta lisää, Aho naurahtaa.

Siinä vaiheessa parisuhde oli päättymässä ja Leila oli hakenut opiskelemaan Ylivieskaan. Hakuajan päättymisen jälkeen hän oli kirjoittanut käsin paperille hakemuksen, liittänyt siihen valokuvan ja lähettänyt sen Raudaskylän kristilliselle opistolle. Leila lapsineen muutti Ylivieskaan.

– Pääsin kouluun ja en ole kyllä koskaan pärjännyt koulussa niin hyvin, kuin aivoverenvuodon jälkeen.

Ylivieskassa alkoi lauluharrastus ja bändi löytyi lehti-ilmoituksella.

– Naapurin kanssa laitoimme lehteen ilmoituksen, että basisti ja solisti etsii bändiä, kertoo Aho.

Oulun suunnalta löytyi soittajille yhtye, joka kiersi nimellä Linda ja Dolores. Ylivieskassa Leila tunnetaankin Lindana ja siellä hän teki erilaisia sijaisuuksia - jopa saksanopettajana, kunnes kuopus ilmoitti tulostaan. Silloin Leila muutti takaisin Veteliin.

Noel syntyi vuonna 2005 ja vain puoli vuotta ennen Noelin syntymää Leilasta tuli mummo, kun esikoinen Deborah sai Eemun.

– Halusin asua lähellä lapsen isää, että isä sai olla lapsen kanssa tekemisissä, kertoo Aho.

Siinä sivussa Leila teki myös maatilan töitä. Ja taloon tulivat ne ”pieniruokaiset ja helppohoitoiset” lampaat.

– Yöt hoidin karitsoita ja siinä sivussa lapsiakin. Se on ajanjakso, jolloin en nukkunut, hän naurahtaa.

Eemu ja Noel ovat kasvaneet Leilan hoiteissa ja hän kertoo kasvattaneensa pojat kaksosina.

Isommat lapset ovat jo maailmalla ja nuoremmatkin jo yläkoululaisia.

Leila Aho tunnustautuu ikuiseksi romantikoksi. Nykyisen avopuolison kanssa on vaihdettu kihlat.

– Uskon parempaan. Ja täytyyhän se sanoa, että olen luonteeltani hankala. Pyörät pyörii, mutta nyörit on minun kourissani. Haluan päättää kaikesta ja olen tottunut luottamaan vain ihteeni.

Leilan työura on täynnä pätkätöitä. Nyt hän on Perhon seurakunnalla 50 prosenttinen kirkon nuorisotyönohjaaja ja samaan aikaan Vetelin kunnalla osa-aikaisena nuoriso-ohjaajana valvomassa nuorisotiloja.

Erot, ajoittainen työttömyys ja muut elämän vastoinkäymiset ovat koetelleet.

– On ollut aikoja, jolloin olen ajatellut, että ei tästä tule mitään. Ei minun elämäni ole mikään menestystarina, mutta tämän kanssa on pitänyt elää.

Leila pitää kuitenkin uskoaan asiana, joka kannattelee eteenpäin.

– Se on ollut itselle elämän tärkein asia ja toivottavasti pysyykin sellaisena.