lauantai 4.7.2020 | 13:03
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Matkalla Unescoon-kolumni: Erittäin siististi ja taidolla

Su 31.5.2020 klo 06:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Kaustinen ja sen rikas musiikkiperinne tuli elämääni 11-vuotiaana ajauduttuani muusikkoperheen vesana Näppärikurssille. Tuon kurssin jälkeen koko perhe alkoikin vierailla vuosittain Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Näppäritoiminta tuli hyvinkin tutuksi. Sanomattakin oli selvää, että taidemusiikin alalla toimineen perheeni maailmankatsomus koki Kaustisen myötä eräänlaisen ahaa-elämyksen. Ja kyllähän Kaustinen paikkakuntana minullekin oli rakkautta ensi silmäyksellä.

Saavuttaessa Kaustiselle ei voi keneltäkään jäädä huomaamatta kunnan oma vaakuna, jonka keskiössä on viulu. Symbolisesti tuo viulu kuvaa tietysti erinomaisesti pitäjän loistokasta musiikkiperintöä, joka välittyy monista kodeista sekä julkisista tiloista. Fiulia ja harmoonia löytyy joka nurkalta, eikä moni liene välttynyt paikallisen perinnemusiikin kuulemiselta. Pelimannien riveistä moni on siirtynyt myös ammattiuralle.

Aloin kokea velvollisuutenani edistää musiikkialan paikallisperinteiden säilymistä sekä arvostusta.

Kansanperinne ja niin kutsuttu korkeakulttuuri ovat aina kulkeneet rinta rinnan ja saaneet vaikutteita puolin ja toisin. Voidaankin kysyä, oliko muna vai kana ensin? Kansanmusiikin ja hovimusiikin suhde alkoi kiehtoa minua niin paljon, että päädyin taidemusiikin kansainvälisten opintojeni lisäksi opiskelemaan myös kansanmusiikkia Sibelius-Akatemiaan. Erityinen mielenkiinnon kohteeni oli Kaustinen ja sen maailmankuuluksi noussut viulunsoitto.

Kansanmusiikkijuhlilla on tullut esiinnyttyä säännöllisesti, kuten myös Kamarimusiikkiviikolla.

Suvussani on ollut hyvän maun omaavia ihmisiä pitkän aikaa. Sukulaismies Juho Rudolf Koskimies, joka toimi pitkään Kaustisen kirkkoherrana ennen siirtymistään piispaksi Ouluun, oli ensimmäinen Kaustisen perinnemusiikkiin suopeasti suhtautunut kirkonmies. Vaikutus paikalliseen kulttuuriperimään lienee suuri. Siispä koen sopivaksi lainata hänen päiväkirjastaan otteen, joka todistaa Kaustisen ansainneen Unescon aineettoman kulttuuriperinnön kohteen arvon jo 4.12.1887:

”Iltapäivällä kuljetettiin Järvilään vihkimään pariskunta: renki Vihtori Karhulahti Wetelistä ja piika Maria Antintytär Löth täältä. Vihkiäiset pidettiin Järvilässä Oosin Matin talossa. Kun oli vihitty ja syöty, pyysivät saada tanssia. Enhän voinut kieltää. Se tapahtui erittäin siististi ja taidolla.

Oli oikein monimutkainen konstitanssi, kuin jokin pranseesi. Ehkä vanhanaikaista salonkitanssia ”purpuria”. Figureerausta kutsuivat ”ristimiseksi”, kun mentiin ristiin rastiin. Olivat erinomaisen siistejä, oikein näyttivät vakavilta tanssijat ja vanhempi kansa, joka jännitetyllä tarkkuudella menoa seurasi.

Kaustislaiset ovat maakunnan paraita soittajia joita laajalti kuljetetaan häissä; samoin kuin heidän morsiuskruunuansa.

Ovat siksi musikaalista väkeä, että hyvin monessa talossa on harmooni tai kannel tai viulu, ja niitä osataan käyttää. Kaiken kaikkiaan ei ollut ensinkään ikävä ilta.”

Näppäripelimanni, urkutaiteilija ja sellisti

#