Kulttuuri

Taiteen päivästä nautitaan ulkona ja netissä – Ulkoilmatapahtumiin kannattaa napata maski varmuuden vuoksi matkaan, neuvoo lääkäri Antti J. Saari

Tänä vuonna Taiteen päivä suunniteltiin Kaustisella alkujaankin sellaiseksi, ettei yleisön tarvitse pakkautua sisätiloihin. Kulttuuria tarvitaan myös poikkeusaikana.

Tänä vuonna Taiteen päivän ohjelma järjestetään ulkoilmatapahtumina. Kuva vuoden 2017 Taiteen päivästä, jolloin eläkeliiton kuoro esiintyi Taivaan laasijoiden juurella.
Tänä vuonna Taiteen päivän ohjelma järjestetään ulkoilmatapahtumina. Kuva vuoden 2017 Taiteen päivästä, jolloin eläkeliiton kuoro esiintyi Taivaan laasijoiden juurella. Kuva: Mauri Aho

Kaustisella vietetään perjantaina 23.10. perinteeksi muodostunutta Taiteen päivää. Kaustislaisten yhdistysten yhteisponnistusta koordinoi jälleen Kaikenlaisen musiikin yhdistys Musiiki ry.

Tänä vuonna Taiteen päivän ohjelma koostuu ulkoilmatapahtumista sekä netissä esitettävistä musiikkiesityksistä.

M

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä