maanantai 26.7.2021 | 03:53
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Saara Tikkakoski kolumnissaan: "Mitään ei saa enää sanoa"

Ti 4.5.2021 klo 18:00 | päivitetty to 06:50

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Mihin tämä maailma on mennyt, kun mitään ei saa enää sanoa?

Ei saa tytötellä naisia, varisinkaan jos he ovat kollegoita, poliitikkoja, ammattilaisia tai ylipäätään aikuisia.

Ei saa kyseenalaistaa kenenkään tietoja, taitoja ja osaamista iän tai sukupuolen perusteella.

Ei saa kommentoida ulkonäköä eikä edes heittää seksistisiä kehuja silmää vinkaten.

Ei saa selittää naisille, miten asiat toimivat, vaikka he tietävät itsekin aivan yhtä hyvin, elleivät paremmin.

Ei saa käskeä naista olemaan hiljaa seurakunnassa, kotona, töissä, eduskunnassa tai edes netissä.

Ei saa kommentoida kenenkään painoa tai vartalon muotoja.

Ei saa kysellä tai kommentoida lasten hankinnasta tai hankkimattomuudesta, varsinkaan työhaastattelussa.

Ei saa arvailla onko joku raskaana eikä pitää raskausvatsaa vapaana kommentoinnin aiheena ja pahimmillaan koskettelun kohteena, kun vatsa on kasvanut selkeästi näkyväksi.

Ei saa käyttää rasistisia sanoja ja ilmaisuja, jotka olivat ennen vanhaan ihan yleisessä käytössä.

Ei saa leimata kokonaisia ihmisryhmiä yksilön toiminnan perusteella.

Ei saa syyllistää seksuaalirikoksesta selviytynyttä, että mitäs oli humalassa, pukeutui paljastavasti, käveli yksin illalla kotiin tai lähti jonkun matkaan.

Ei saa syyllistää lähisuhdeväkivallan kokijaa siitä, että miksi he eivät vain lopeta suhdetta ja lähde pois tilanteesta.

Mihin tämä maailma on mennyt, kun mitään tällaisia asioita ei saa enää sanoa tai tehdä? Minäpä tiedän. Maailma on mennyt parempaan suuntaan. Valmista ei vielä ole, sillä näitä asioita sanotaan ja ajatellaan edelleen ja ne ovat osa olemassa olevia naisia ja vähemmistöjä sortavia rakenteita.

Tärkeä edistysaskel on kuitenkin otettu, kun näitä rakenteita ja sanomisia on alettu tuoda julki ja kyseenalaistaa. On alettu sanomaan, mitä ei saa sanoa.

Joidenkin mielestä tämä voi olla hirvittävän työlästä ja rajoittavaa, kun joutuu miettimään mitä suustaan päästää. Työlästä, vaikka samankaltaisia rajoituksia on aiemminkin noudatettu ongelmitta, jopa pidetty itsestään selvinä ja opetettu lapsille sukupolvien ajan. Näitä samankaltaisia rajoituksia kutsutaan käytöstavoiksi. Osa yllä mainituista kohdista on tosin kirjattu jo lakiinkin, jolloin ne ovat vieläkin sitovampia kuin käytöstavat.

Kun puhutaan käytöstavoista, suurin osa ei ajattele, että “mitään ei saa enää sanoa” tai että “mitään ei saa enää tehdä”. Käytöstavat hyväksytään, koska ne tekevät yhteisöistä ja yhteiskunnasta kaikille mukavamman paikan olla.

Minkä takia ei siis voisi olla sanomatta ja tekemättä myös yllä mainittuja asioita ja hyväksyä, että kaikki ansaitsevat tulla kuulluksi sekä kohdelluksi tasavertaisesti ja kunnioittavasti sukupuolesta, iästä, seksuaalisesta suuntautumisesta, pukeutumisesta, ulkonäöstä ja etnisestä tai sosioekonomisesta taustastaan riippumatta ja ilman syyllistämistä tai häpeää?

Lopulta kyse ei ole sen kummemmasta kuin omista käytöstavoista muita kohtaan. Hyvät käytöstavat ovat pieni teko ihmiselle, mutta suuri kulttuurinen muutos yhteiskunnalle.

Kirjoittaja on veteliläissyntyinen nainen, jolle on jo ihan liian monta kertaa puhuttu alentuvasti, vähätelty, kommentoitu ulkonäköä ja huudeltu asiattomuuksia kadulla.

#