Paikallisuutiset

Perhonjokilaakson pääkirjoitus: "Tältä paikalta miehet lähtivät"

Kuva:

Muistopaadet merkkaavat paikkaa, jonka luota miehet lähtivät ensin talvisotaan 82 vuotta sitten ja myöhemmin jatkosotaan. Esimerkiksi Vetelissä muistomerkki on sijoitettu Suojalan eteen, keskelle koulukeskusta.

Joulukuun alun maakuntalehdestä vuodelta 1939 kerrotaan sodan alkutahdista, mutta kuin pie

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä