tiistai 24.5.2022 | 11:44
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Epävarmat junayhteydet turhauttavat

To 12.5.2022 klo 06:00

Viime viikon keskiviikkoaamuna kello kuusi aamulla seisoskelin Kauhavan asemalla yllättävän monen muun ihmisen tavoin. Etelään oli tarkoitus päästä. Junaa ei kuitenkaan kuulunut ja VR:n junien kulkutietojen mukaan se oli vielä Pännäisissä.

Liftasin asemalta junan omaan autoon vaihtaneen naisen kyytiin, jotta varmistin ehtimiseni seuraavaan Tampereen junaan. Ajomatkalla kerittiin käydä läpi Seinäjoen kulkuyhteyksien tilannetta. Valtatie 19 saa odotettuja ohituskaistoja ja Atrian tehtaan liittymä mittavat liikennejärjestelyt, hyvä niin. Sille kyllä on tarvetta, kun Lapuan jälkeen autolla saa jonossa körötellä.

Kyydin tarjoaja kuitenkin kulkisi mieluiten työmatkansa Kauhavalta Seinäjoen keskustaan junalla, sillä kuukausilipulla työmatkalle tulee hintaa vain muutama euro ja turvallisemmaltakin junayhteys tuntuu. Aamujunan saapumisen kanssa on kuitenkin ollut koko ajan suuria ongelmia. Viime viikon esimerkkiaamuna yhteys oli 76 minuuttia myöhässä.

Muutama viikko sitten Perinnenyrkissä kerrottiin Kokkola-Suolahti -junaradasta, jota vuosisadan alussa yritettiin kaikin voimin saada lobatuksi halki Perhonjokilaakson. Ratahanke kaatui eduskunnan käsittelyssä, mutta mikäli lähijuna Kokkolaan olisi Kainun pysäkiltä kulkenut, voi vain kuvitella millainen vaikutus sillä olisi ollut aluetalouteen. Ehkä tässä ajatusleikissä valtatie 13 odottaisi nyt ohituskaistojen ja eritasoliittymien rakentamista.

Päällystettä lähivaltatielle on kuitenkin luvassa tälle kesää. Kaustisen kohdalla uusitaan 14,5 kilometriä asfalttia.

#