Ilmiöitä ja asioita nousee ajassa esille koko ajan. Kotiseutuvieraus eli ”kyyry” on tuore tällainen. Vuonna 2021 ilmestyi asiaa käsittelevä Heidi Backströmin ja Laura Hakosen kirja. Kirjoittajat määrittelevät kyyryn kotiseutuvierauden jättämäksi tunteeksi, joka ei poistu välimatkan, iän tai henkilön meriittien karttuessa. Tarkistin kyyry sanan taustaa, mutta en löytänyt juuri tuota merkitystä. Löytämäni merkitykset viittasivat kehoin kieleen kuten kyyryyn asentoon.

Kirjoittajille sanan käyttö oli luontevaa ja tuttua omalla kotiseudultaan Kouvolasta ja Kymenlaaksosta. Kirjan idea oli lähtenyt keskusteluista, joiden kautta oli löytynyt eri puolilta Suomen saman tunteen jakavia henkilöitä. Kirjassa esiintyvät kotiseutuvierautta kokevat henkilöt ja ovat 30 – 40 vuotiaita eri puolilta Suomea. Osa oli kotoisin maalaiskylistä ja osa kaupungeista. Osa kuului johonkin vähemmistöön. Perheen taloudellisen aseman erolla ei ollut merkitystä. Joukkoon mahtui myös vakavia ulossulkemisen ja kiusaamisen kokemuksia. Oma kotiseutu tuntui haastatelluista vieraalta erityisesti arvomaailman ja toimintatapojen osalta.

Suomi on kokenut ja tulee kokemaan isoja muutoksia. Viimeaikaisia ovat mm väestön ikääntyminen, kaupungistuminen, covid-19 pandemia ja kasvava pula työvoimasta. Ne koettelevat alueita ja paikkakuntia aivan uudella tavalla. Kilpailu asukkaista on kovaa. Paikat siis tarvitsevat voimia ja toimia, joiden kautta ne voivat olla ihmisten mielikuvissa pitovoimaisia tai lumovoimaisia, kuten uusin termi kuuluu. Kirjassa haastateltujen henkilöiden nuoruudesta on kulunut jo yli 20 vuotta. Miten nuori polvi nykyään kokee kotiseudun? Sillä on väliä.

Voimme vaikuttaa vain nykyisyyteen ja tulevaan. Ja eniten voimme vaikuttaa omiin asenteisiimme ja käyttäytymiseemme. Nyt ne seikat ja toimet, jotka ovat omiaan vähentämään tai jopa estämään uusien kotiseutuvierauksien syntymisen ovat merkitseviä. Onneksi keinot ovat yksinkertaisia kuten suvaitsevaisuus, toisten kuuntelu, auttavaisuus ja tunteen jakaminen, jossa kaikki voivat tuntea kuuluvansa porukkaan.

Matti Tunkkari

Loimaa