maanantai 5.12.2022 | 03:11
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Helena Koivusalo kolumnissaan: Raviurheilu on parasta paikan päällä – "Paikallisesti tietysti toivoisi, että lähiratojen toiminta turvataan"

Pe 8.7.2022 klo 07:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Viime perjantaina julkaistiin raviurheilun elinvoimaisuutta selvittäneen työryhmän loppuraportti.

Karkeasti tiivistettynä työryhmä esittää, että Suomessa ympärivuotisesti raveja järjestävien ratojen määrää vähennettäisiin 6–8 rataan ja kilpailutarjontaa tulisi profiloida uudelleen. Tällä hetkellä maakuntaratoja on Suomessa 19 ja lisäksi ainoastaan kesäraveja ajetaan jo nyt 22 radalla.

Valtion toimintatuki raviradoille määräytyy ravipäivien perusteella, ja lisäksi radat saavat vuosittaista investointitukea.

Nikulan raviradan toiminnanjohtaja Anna Paavola kommentoi tiistain Keskipohjanmaassa, että ympärivuotinen toiminta on Kaustisen radalle elinehto.

Alueen hevospalveluiden keskittymä lienee Kaustisen turva. Esimerkiksi Halsuan kesäradalla Miljoonaravit ovat kuitenkin jo nyt vuoden ainoa ravipäivä.

Ennen kaikkea on kyse ravialan rahoituksesta. Puhutaan esimerkiksi siitä, tarvitaanko pienissä paikallisraveissa totomyyntiä, vai kokoontuuko yleisö paikalle muutenkin? Entä miten silloin rakennetaan palkkiojärjestelmät tai turvataan ratojen toimintatuki?

Ilmaan jää kysymyksiä, jotka vaativat tarkempia selvityksiä. Lopulta 15-sivuinen raportti jättää hyvän pohjan keskustelulle, eikä valmiita vastauksia ole olemassa ennen päätöksiä.

Hippoksen puheenjohtaja Kari Eriksson kirjoittaa Hevosurheilussa, että järjestörakenteeseen suunnattu kritiikki on aivan aiheellista.

Jo viime vuonna Hippoksessa on aloitettu ravialueisiin liittyvä hanke, jonka tavoitteena on kehittää ravialueille toimivat paikallishallinnot.

Toivottavasti alueellinen yhteistyö ei kaadu keskinäisiin kahnauksiin.

Paikallisesti tietysti toivoisi, että lähiratojen toiminta turvataan. Kyse on myös kohtaamispaikoista, ja ravit nyt tunnetusti ovat parasta paikan päällä.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.